Eaten Alive! (Mangiati Vivi!)

Umberto Lenzi, yksi italoeksploitaation kuumimmista nimistä ohjasi vuonna 1980 elokuvan Eaten Alive! Valkokankaille ilmestyi keskellä kuuminta kannibaalibuumia... no... ihan hyvä elokuva.

Ruotsalainen pornotähti Janet Agren esittää Sheilaa, joka on kadottanut siskonsa Dianan ja lähtee etsimään tätä. Diana on sekaantunut outoon kulttiin, jota johtaa outo Jonas. Onneksi Diana saa avukseen Markin (Robert Kerman), joka osaa laittaa viidakossa asusteleville hipeille jauhot suuhun. Tottakai siellä on sitten myös niitä kannibaaleja. Lopputuloksena on sekalainen seikkailu, jossa genrelle tyypilliseen tapaan ruumiita pistetään kappaleiksi, paljas pinta vilkkuu ja eläinkunta ottaa turpiinsa.

Elokuvan juoni perustuu löyhästi 70-luvun kuumaan tapahtumaketjuun, jossa Jim Jones-niminen pastori perusti rauhankultin, joka piti jäseniään lujassa otteessa. Jatkuvat sekoilut ja rikokset johtivat lahkolaisten eristäytymiseen viidakossa ja lopulta törkeään joukkoitsemurhaan vuonna 1978. Aihe on varmasti ollut erittäin poltteleva vielä Eaten Aliven tullessa elokuvateattereihin.

Eaten Alive! on vähän keskitason alapuolella. Tarina tuo itse kannibaalit elokuvaan valitettavan myöhään ja italotyylinen camp-henki on vähän liian vahvaa. Kuitenkin juoni on kiinnostavan salamyhkäinen ja eksploitaation veteraanit Ivan Rassimov ja Robert Kerman ovat ihan oikeasti hyviä näyttelijöitä. Mukana on myös aina niin alaston Me Me Lai, joka on myös tunnettu kannibaalilajin saralla. Agrenkaan ei näytä yhtään hassummalta.

Jos olet kuitenkin nähnyt muita kannibaalielokuvia, saattaa tämä tuntua todella huonolta. Monia kohtauksia (mm. eläinväkivaltaa ja lopun silpominen) on leikattu suoraan toisista alan teoksista, kuten Viimeiset Kannibaalit ja Viidakon Julma Salaisuus. Tällainen äärimmäisyyksiin viety plagiointi antaa kovan takaiskun, varsinkin jos siis on jo nähnyt kyseiset kohtaukset jossain toisessa elokuvassa.

Janet Agren oli 70-luvulla tunnettu pornotähti

Eaten Alive! kestää yhden katsomisen mutta hurraamista siinä ei ole (pl. Janet Agren, Me Me Lai) ja elokuva menettää vähäisenkin hohtonsa, jos hoksaa muista elokuvista lipastetut kohtaukset. Kuitenkin ehkä genren ystävät voisivat katsoa tätä ihan paikat huurussa. Tavallisen kannibaalielokuvan vaatimukset nimittäin täyttyvät. Mukana on alastomuutta, julmia alkuasukkaita, sekä silmitöntä eläinväkivaltaa. Mikäs sen hauskempaa?

Njuta Films on julkaissut neljän kannibaalielokuvan boksin, joka sisältää myös elokuvat Kannibaalien polttouhrit, Viidakon Julma Salaisuus ja Cannibal Ferox. Tilasin itse boksin CDON:ilta. Ihan hyvää kamaa, tekstiykset voisivat tosin olla parempia.

Jos kannibaalielokuvat tuntuvat kiinnostavan, katso tämä.

Ilsa - SS:n Naarassusi (Ilsa - She Wolf of the SS)


Taiteelliset arvot nurkkaan ja aivot narikkaan! Nyt on luvassa puhdasta törkyä kaikille vinksahtaneen seksin ja sadistisen väkivallan ystäville. Käykää peremmälle tutkimaan elokuvaa, joka saisi Hitchcockin kääntymään haudassa ja Spielbergin siirtymään pois alalta.

Keskitysleirielokuvien väkivallalla ja perversioilla on herkuteltu jo 60-luvulta asti ja tarinoiden määrä on lukematon. Elokuvia on tehty niin Euroopasssa, kuin rapakon takanakin. Tunnetuimpia näistä eksploitaation helmistä lienee Ilsa-SS:n naarassusi, vuonna 1975 valmistunut amerikkalaisteos, jonka ohjasi Don Edmonds.

Ilsa on jonkin sortin vankileirillä toimiva naisupseeri, joka esimiehiltään salaa harrastaa ikäviä ihmiskokeita. Hän yrittää todistaa naisen olevan parempi kestämään kipua kuin miehen ja tätä varten ihmisiä sitten kuolee. Ilsa on myös seksuaalisesti kyltymätön ja aika ajoin valitsee miesvankien joukosta itselleen partnerin, jonka täytyy tyydyttää hänet. Jos homma menee vikaan, niin nakki napsahtaa (siis menee poikki). Leirin vangit eivät kuitenkaan aio odottaa tappamistaan, vaan pistävät kapuloita rattaisiin, minkä kerkeävät

Elokuvassa pistetään Kolmannen valtakunnan univormut uusiksi mieskatsojille mieleisellä tavalla

 Elokuva on huikean camp-henkinen, sisältää pehmopornoa, perversioita, sekä voimakasta väkivaltaa, joka olisi erittäin häiritsevää ellei olisi niin huonosti toteutettu. Juonen ollessa toissijainen se myös jää taka-alalle ja osaan olla kyseenalaistamatta kaikki epäkohtia ja päättömyyksiä, mitä elokuva tarjoaa. Jos kuitenkin siis etsit oikeaa katselukokemusta, niin jätä Ilsa katsomatta ihan suosiolla. Ei tämä mikään hyvä ole (tai ainakaan en myönnä pitäväni) ja sekopäinen väkivalta saattaa tuntua vähän pahalta.

Ilsa - SS:n naarassusi ei kovin montaa tähteä saisi. Sitä katsotaankin täysin eksploitaatiohengessä, eli myyvien arvojen, seksin ja väkivallan takia. Itse koin myös nautinnollisena elokuvan letkeän camp-tuulahduksen, vaikka myönnettävää on, että päähenkilön tissit ja pakarat veivät lähes kaiken huomion.

Niin...

 Scanbox on julkaissut elokuvan, sekä kaksi sen jatko-osaa DVD:lle, joiden painaminen on lopetettu, muuta jotka löytyvät vielä melko useasta hyllystä. Myös erillinen Ilsa-elokuva Ilsa-the Wicked Warden, on juuri askettäin ilmestynyt DVD:lle Future Filmin toimesta.

Casino Royale

Daniel Craig jakoi mielipiteitä hypätessään James Bondin kenkiin 2006. Craigin ensimmäinen Bond pohjautui alkuperäisen kirjasarjaan ensimmäiseen osaan, jossa kerrotaan, miten Bondista tuli 007, agentti jolla on lupa tappaa. Näin ollen Casino Royale siis aloittaa Bond-saagan uudestaan. Casino Royalen on ohjannut Martin Campbell, joka taidonnäyte on myös myös Pierce Brosnanin Bond-debyytti 007 ja Kultainen Silmä.

James Bond on taitava agentti, joka kuitenkaan ei tahdo pysyä kontrollissa. Tiedustelupalvelun päällikkö M lähettää hänet uhkapelitaitojensa takia Montenegroon, tekemään kasinolla selvää Le Chiffre-nimisestä rikollisesta (Mads Mikkelsen, joka muistetaan parhaiten Finnmatkojen/Star Tourin mainoksesta). Jos Bond voittaa, Le Chiffren velkojat hoitelevat miehen, jos hän häviää, tiedustelupalvelu joutuu naurunalaiseksi. Bond saa avukseen Vesper Lynd-nimisen kylmän akan, jonka tehtävä on valvoa, miten Bond- käyttää valtion kassaa pelipöydässä.

Casino Royale on erittäin hyvä elokuvana, mutta siitä puuttuu kokonaan Bond-tunnelma. Kevyt meno, suuret toimintakohtaukset, sekä 007:n humoristinen asenne ovat poissa ja tilalla on poikkeuksellisen synkkä tarina.Poissa ovat myös perinteiset Bond-elementit kuten alun aseenpiippukohtaus, sekä Q-osasto ihmeellisine vempaimineen. Ensi näkemällä elokuva ei tunnukaan miltään James Bondilta, sillä elokuvasrja on tehnyt huiman harppauksen Brosnanin jätettyä kuviot.

Craig näyttelee hyvin, mutta Bondin kannuksia hän ei vielä ensimmäisellä elokuvalla ansainnut, vaan se tapahtui vasta kolmannessa (007:Skyfall).  Hän pitää silti hyvää tempoa yllä elokuvassa ja naaman kivikovana, kuten tuplanollan kuuluukin. Myös Mads Mikkelsenin Le Chiffre on erinomainen, ja Bond-elokuvalle sopiva persoonallinen hahmo.

Vesper Lynd on kuitenkin aikamoinen huti. Nainen näyttää elokuvassa enemmän huoralta, kuin miltään perinteiseltä Bond-tytöltä. Niiden kun kuuluisi olla persoonallisia ja uniikilla tavalla kauniita. Eva Green on kuin kuka tahansa 2000-luvun naisnäyttelijä. Esim. Ursula Andressin, Honor Blackmanin ja Maud Adamsin rinnalla hänen suorituksensa on paskaa ja täynnä sitä.

James Bond (Craig) sekä Vesper Lynd (Eva Green)

Loppupeleissä Casino Royale on hyvä elokuva, mutta huono Bond-elokuva. Sen jaksaa kyllä katsoa välillä, mutta omasta mielestäni oikeat Bondit loppuivat vuonna 2002, kun Kuolema saa odottaa ilmestyi. Mielipidekysymys. DVD- ja Blu-ray versiot saatavilla. Muiden Bondien lailla löydät tämän myös erilaisista Bond-keräilybokseista. Casino Royale tulee televisiosta ylihuomenna eli lauantaina 31.5. Klo 21:00. Kanava on Nelonen.

Triviaa: Casino Royalesta, on tehty filmatisointeja jo aikaisemmin. Se pääsi tv-esitykseen osana Climax! nimistä sarjaa vuonna 1954, ja muuntui David Nivenin tähdittämäksi Bond-parodiaksi vuonna 1967.

Men Behind the Sun

Pitkään pääni kanssa painittua uskaltauduin katsomaan kokonaan Mou Tun Fein ohjaaman Men Behind the Sunin, elokuvan, jota pidetään yhtenä maailman yököttävimmistä. Kyseessähän on periaatteessa sisartekele elokuvalle, Black Sun: The Nanking Massacre, johon jo tutustuin. Tälläkin kertaa pyrin etukäteen harkitsemaan, pitääkö tällaisia katsoa yöunet menettääkseen. Ei kolhaissut ylitsepääsemättömästi, mutta jokseenkin kovasti.

Men Behind the Sun on valmistunut vuonna 1988. Se kertoo Japanilaisten yksikkö 731:stä, salaisesta joukosta, jonka oli tarkoitus tehdä tutkimuksia maan sotavoimien tehostamiseksi. Tutkimukset olivat tietysti sellaisia, mitä ei julkisuuteen saatettu tuoda, eli lähinnä ihmiskokeita. Kyseinen yksikkö toimi Mantšuriassa toisen maailmansodan aikana aina vuoteen 1945 asti, jolloin tehdas pistettiin matalaksi, jotteivät liittoutuneet saisi asiasta tietää. Tutkimuksia johti tohtori Shiro Ishii, jota elokuvassa esittää hauskanniminen Gang Wang.

Luvassa ei ole huisin veristä väkivaltaa, tai selkäpiitä karmivaa kauhua, vaan yksinkertaisesti niin yököttäviä tapoja satuttaa toisia ihmisiä, että laatta lentää. Julmissa ihmiskokeissa mm. puristetaan paineella peräsuolet ulos, kuoritaan käsien liha ja käytetään ruttobakteereita ihmisten tuhoamiseen. Tarinaa seurataan pienen nuorisojoukon näkökulmasta, joka on otettu laitokselle, jotta pojista tulisi miehiä?

No siis mitä vittua? Men Behind the Sun mainostaa itseään elokuvana joka on tärkeä opetus historian synkiltä sivuilta. Samalla sitä on kuitenkin vaikeana pitää elokuvana, joka ei ainakin joillain tasoilla hakisi jotain perverssiä tyydytystä kaikesta järkyttävästä. Katsojana tuomittavaksi jää, onko elokuva opettavainen, vai puhdasta törkyä.

Puhtaana törkynäkin kyseessä on kyllä aika laadukas teos. Väkivallan kuvaaminen on aina ollut arka ja vaikea aihe. Mou Tun Fei osaa kuitenkin kuvata sitä lähes neutraalista näkökulmasta (joskin sympatia pakenee uhrin puolelle näin kivuliaissa tapauksissa) ja näin ollen saada se tuntumaan vieläkin julmemmalta. Aivan kuin kaikki vain tapahtuisi ja ketään ei kiinnosta. Ei voi myöskään moittia näyttelijöitä, jotka aasialaisille poikkeuksellisella tavalla tekevät työnsä hyvin. Kokonaisuutena elokuva on tyypillistä honkkarilaatua korkeammalla. Rahaa on käytetty ja kaikki ei näytä niin pirun tekaistulta lastenteatterilta, missä näyttelijät eivät osaa olla katsomatta kameraan, onneksi.

Tälle tytölle tapahtuu ihan kohta juttuja jotka sattuvat tosi paljon..

Tätä poikaa sattuu jo tosi paljon..

Men Behind the Sun kannattaa katsoa, mutta ei pidä odottaa mitään liian kiihkeää menoa. Tämäkin elokuva tuntuu rankalta vain jos sen päästää ihon alle. Voit itse päättää, teetkö niin vai katsotko elokuvan vain viihdyttääksesi jotakin aivolohkoasi, jonka olemassaoloa et ehkä tunnusta.

Varoitus, elokuvan pystyy helposti katsomaan, mutta se saattaa silti aiheuttaa pahan mielen, varsinkin pienemmille katsojille. Olenkin sitä mieltä, että jos olet se herkempi katsoja, tai vaikka ala-asteikäinen (tai nuorempi), niin on parempi jättää katsomatta ettei mieli vahingoitu, koska sellainen vaara on nyt oikeasti olemassa.

Keoma

Spaghettiwesternin kultakausi kesti reilu kymmenen vuotta, minkä jälkeen genre alkoi hiipua lähinnä itseään toistavana. Elokuvien tyyli ja aihepiirit eivät olleet juuri muuttuneet 60-luvun puolivälistä eteenpäin. 70-luvun puoliväliin tultaessa alettiin koko alalle sanoa Italiassa hyvästit ja siirtyä muiden tyylilajien apinoimiseen. Legendaarinen Enzo G. Castellari (mm. The New Barbarians) heitti näyttämöille kuitenkin vielä perushyvän elokuvan, Keoma. Se valmistui 1976.

Djangonakin tunnettu Franco Nero esittää Keomaa, puliukon näköistä puoliveristä joka palaa sisällissodasta. Hän huomaa lähikaupungin joutuneen kaaokseen tautien takia. Keoman kolme velipuolta ovat liittyneet oman käden oikeutta jakavaan joukkoon joka terrorisoi väestöä. Tällöin hän päättää pistää kaupungin ojennukseen, apunaan vanha isäukkonsa, pelastamansa nainen, sekä juoppo neekeri.

Aitoon B-luokan tyyliin elokuvasta ei tahdo välillä saada mitään irti. Ääni ja kuva ovat näissä käsittelemättömissä filmeissä aina vähän kiikun kaakun. Myöskin juoni yleensä on sekava ja kohtaukset täynnä kömpelöjä lausahduksia, joista on väkisin yritetty saada unohtumattoman legendaarisia lausahduksia, täysin turhaan. Keomassa tulevat hyvin esiin myös Castellarin Peckinpah-tyyliset hidastukset, sekä amerikkalaisista länkkäreistä apinoitu musiikki.

Mikään paska elokuva Keoma ei kuitenkaan ole. Siinä on surullinen tunnelma, musiikki on kaikesta huolimatta hyvää, ja se näyttää ihan oikealta westerniltä, vaikkakin suuret maisemakohtaukset muistuttavatkin siitä, että ollaan Euroopassa.Mukana on Neron lisäksi myös amerikkalainen Woody Strode, jonka paatuneet Western-fanit saattavat muistaa myös Sergio Leonen elokuvasta Huuliharppukostaja. Nättiä naista esittää Olga Karlatos, jonka ansiot jäävätkiin sitten tisseihin ja pyllyyn.

Yksi Franco Neron parhaimmista rooleista, puoliverinen asesankari Keoma.

Elokuva ei ole mikään mainio, mutta siinä on muiden Italolänkkärien tapaan jotain nostalgista. Minuun vetosi myös suuresti synkkä ja apokalyptinen tunnelma. Tällainen haikea ja surullinen tapaus sopiikin hyvin genren viimeiseksi lipunkantajaksi. Keoman voi nähdä kerran tai pari ja jopa viihtyä sitä katsoessaan

Löysin Keoman Veturin Anttilasta hintaan 3,99. En ole ikinä nähnyt sitä missään muualla, mutta kannen yläosassa lukee Western series, on siis oletettavaa että  julkaisija Firebox on suoltanut muitakin tällaisia kiekkoja.

Omia suosikkeja, Pt.14

King Kong


Peter Jacksonin versio vuoden 1933 klassikosta on vaikuttavaa katsottavaa. Kävin katsomassa elokuvan tyhjässä salissa sen ilmestyessä vuonna 2005, ja parin viikon kuluttua kävelin kauppaan ostamaan kotitallenteen. King Kong oli ilmeisesti menestys muuallakin, sillä se tuotti yli 500 miljoona dollaria ja voitti mm. kolme Oscar-palkintoa.

Carl Denham on elokuvantekijä, joka on tunnettu hurjista kameraotoksistaan. Hänen filmeissään on aina vaaratilanteita, ja kaikki on aitoa. Elokuvayhtiöiden painostuksesta hän aikoo kuitenkin tehdä suurtakin suuremman sensaation. Carl palkkaa työnsä menettäneen näyttelijän Ann Darrow:n ja he lähtevät kuvausryhmän kanssa kohti seikkailua Carlin luottomiehen, kapteeni Engelhornin laivalla. Denham on saanut haltuunsa vanhan merimiehen piirtämän kartan, jonka avulla he suuntavat kohti mystistä pääkallosaarta. Denham tietää saarella olevan jotain näkemisen arvoista, mutta mitä se on?

Sanomattakin lienee selvää mikä saarella odottaa. Kuitenkin jo kertaalleen tehty tarina voi olla aivan uudella tavalla hieno. Luulenkin, että uudempi King Kong soveltuukin ikäisilleni katsojille paremmin, kuin 30-luvun versio, missä isoa nukkea liikutellaan ja pienoismallilentokoneet lentelevät päin seiniä. Itse tarinassa uusi elokuva pysyy kuitenkin ehdottoman uskollisena vanhalle, vaikkakin lisäten sinne erilaisia yksityiskohtia.

Mikä tekee King Kongista mahtavan? Kaikki. Peter Jackson tunnetaan nimenomaan eeppisten elokuvien ohjaajana, ja se näkyy tälläkin kertaa. Valtavat kohtaukset, valtavat tehosteet ja valtavan pitkä tarina (elokuva kestää 3h 7min) sulavat toisiinsa valtavilla valkokankaan tähdillä kuten Jack Black, Adrien Brody ja Naomi Watts. Mukana nähdään mm. Saksan lahja maailmalle, Thomas Kretschmann kapteeni Engelhornin roolissa.

Elokuvassa nähdään myös mainio Thomas Kretchmann.

King Kong on visuaalisesti voimakas elokuva, joka yhdistelee eri tyylilajeja. Tuhottoman pitkä elokuva ei käy tylsäksi missään vaiheessa, vaan muuttaa muotoaan koskettavasta draamasta perinteiseen seikkailuelokuvaan tuoden katsojan eteen toimintaa alusta loppuun. Se sisältää mm. perverssin romanssin naisen ja kymmenmetrisen apinan välillä sekä hyvää kaikenikäisille soveltuvaa huumoria.

Ann Darrow, jota näyttelee Naomi Watts.

King Kong kannattaa katsoa. Se on mestarimiesten ja -naisten luoma upea elokuva, joka on samalla kunnianosoitus jo miltei unohdetulle hirviöelokuvien kuninkaalle. Elokuvasta on useita DVD- sekä Blu-Ray-julkaisuja, mm. Universal Oscar Edition julkaisu, sekä Universal 100th Anniversary-juhlapainos. Näistä jälkimmäinen sisältää paljon ekstroja. Kuitenkin melko uusi elokuva tarjoaa hyvää kuvaa ja ääntä julkaisuversiosta huolimatta.

Tutustu ihmeessä myös alkuperäiseen. Vuoden 1933  King Kong sekä tämän jatko-osa Son of Kong on myös vastikään uudelleenjulkaistu DVD-painoksina. Kiitos kuuluu Future Filmille.

Omia suosikkeja, Pt.13

Kummisetä-trilogia

Kummisetä

Francis Ford Coppola ohjasi vuonna 1971 Mario Puzon romaaniin perustuvan elokuvan. Elokuvan nimi (kirjaa mukaillen) on Kummisetä, ja se kertoo sisilialaisen mafianperheen elämästä 40-luvun New Yorkissa. Pääosissa nähdään tuolloin vielä tuntematon Al Pacino, James Caan, Marlon Brando sekä Robert Duvall.

Elokuva alkaa vuodesta 1945 ja toisen maailmansodan päättymisestä. Sotaveteraani Michael Corleone palaa kotiin siskonsa häihin. Michaelin isä on yksi viidestä New Yorkin suuresta mafiapomosta, Vito Corleone, joka on vanha ja arvostettu mies. Hän on viisas ja varovainen liikemies, joka on alkanut etsiä liiketoimiensa perijää. Michael ei kuitenkaan kaikista suostutteluista huolimatta halua olla osallisena perheen toiminnassa.

Elokuvassa seurataan Viton ja myöhemmin Michaelin valtakautta perheen päänä, ja valtataistelua muiden perheiden kanssa. Miltei kolmituntinen eepos sisältää pakomatkoja, perhekriisejä ja salamurhia.

Ilmestyessään Kummisetä oli hitti. Se voitti kolme Oscar-palkintoa teki Pacinosta maailmankuulun ja loi mafiaelokuvien buumin, joka ei ole lakannut vieläkään. Tänäkin päivänä elokuvaa pidetään yhtenä maailman parhaista mafiakuvauksista Mafiaveljien, Casinon ja Lahjomattomien ohella. Coppola tunnetaan nimenomaan Corleonen perheen tuomisesta valkokankaalle, joskaan hänen muitakaan ansioitaan (mm Ilmestyskirja. Nyt) ei voi kiistää.

Kaikkein parhaiten elokuva muistetaan kuitenkin musiikistaan, erityisesti Michaelin sekä hänen lyhytaikaisen vaimonsa Apollonian rakkauslaulusta. Kuuntele se tästä. Kappale mielletään usein virheellisesti elokuvan tunnuskappaleeksi, kun se taas on aivan toinen. Elokuvan musiikin on loihtinut Nino Rota, joka sävelsi taustat myös jatko-osiin.



Kummisetä II

Michael on nyt Corleonen perheen pää, ja hän aikoo laajentaa liiketoimintaa mm. Kuubaan. Neljä muuta mafiaperhettä aiheuttavat jatkuvasti ongelmia, ja samaan aikaan perheen sisäiset kiistat kasvavat. Myös hänen yksityiselämänsä rakoilee. Michael jatkaa kuitenkin taistelua kunnioituksen ja voittojen kasvaessa.

Myös toinen kummisetä oli jättimenestys ilmestyessään vuonna 1974. Se voitti tuplaten Oscareita edeltäjäänsä verrattuna. Näyttelijäkaartissa jatkoivat Al Pacino, John Cazale, Diane Keaton ja Robert Duvall.

Sarjan toisessa osassa on erittäin merkittävä rooli takaumilla, joissa seurataan Michaelin isän, Vito Corleoenen nuoruutta ja nousua valtaan 1900-luvun alun New Yorkissa. Näissä kohtauksissa nuorta Vito Corleonea näyttelee Robert DeNiro, josta oli myöhemmin tuleva gangsterielokuvien legendaarisimpia näyttelijöitä. Takaumat tuovat myös ensimmäisen elokuvaan hämäriin kohtiin valoa, ja selventevät eri hahmojen taustoja.

Kummisetä II on edeltäjänsä tavoin eeppinen, tyylikäs, ja ylipitkä. Se lähestyy mafiaperheen elämmä samalla tavalla. Nyt mukana on myös perhekriisejä, sekä oikeudenkäyntejä. Parasta toisessa osassa ovat Robert DeNiro, sekä kuvat ikivanhasta New Yorkista. Niiden lisäksi nautin myös elokuvan hieman synkästä tunnelmasta. Juoni rakentuu petosten ja epäonnistumisien päälle, mikä tekee yleisestä ilmeestä helvetin surullisen. Dramaattisuus, taattu!



Kummisetä III

Michael Corleone on jo vanha mies ja viime vuosina hänen tavoitteensa on ollut muuttua lailliseksi liikemieheksi. Perhesiteet ja vanhat teot kuitenkin painavat häntä, eikä hän saa rauhaa. Hän tutustuu veljenpoikaansa Vincentiin, josta hän aikoo tehdä uuden Donin, jotta saisi itse elää loppuelämänsä rauhassa. New Yorkin alamaailmassa kuitenkin kuohuu. Nouseva gangsteri nimeltään Joey Zasa aiheuttaa jatkuvasti hankalauuksia, ja vanhat liikekumppanit eivät tahtoisi Corleonen vetäytyvän bisneksistä.

Viimeinen Kummisetä valmistui vasta vuosia kahden aikaisemman jälkeen, 1990. Alkuperäisestä näyttelijäkaartista olivat jäljellä Pacinon lisäksi Keaton, sekä Johnny Fontanea näytellyt Al Martino. tällä kertaa mukana nähdään myös legendaarinen Eli Wallach. Vincentiä näyttelee Andy Garcia.

Trilogian viimeinen osa eroaa tyyliltään aiemmista osista. 80-luvun rikos- ja mafiaelokuvat olivat tehneet lajityypistä toiminnallisemman ja väkivaltaisemmnan, mikä näkyi myös Coppolan otteessa. Näyttelijäkaartin vaihtuminen vaikutti hiaman heikentävllä tavalla tarinaan. Olennaiset roolit kuten Robert Duvallin Hagen tai John Cazalen Fredo ovat häipyneet ja vieneet suuren osan kahden aikaisemman osan viehätyksestä.

Kolmaskaan osa ei silti ole huono. Se on vauhdikas ja jännittävä. Mukana on myös Paavin salamurha, joka linkittää elokuvan todellisiin tapahtumiin. Kummisetä III päättää hienosti lähes 100-vuotisen tarinan Corleonen suvun noususta ja tuhosta.

Ensimmäisessä osassa Michael sekaantuu isänsä liiketoimiin vasten tahtoaan.

Kolmannessa osassa yli 20 mafiavuoden jälkeen Michael yrittää kovasti päästää rehelliseen bisnesmaailmaan.

Kummisedät ovat elokuvia parhaimmillaan. Ensimmäisen osan ollessa paras eivät muutkaan kaksi jää taka-alalle. Ne ovat ylipitkiä, mahtailevia, sekä täynnä mutkikkaita juonikiemuroita. Henkilöhahmoista ei puutu tyyliä, eikä nostalgisuutta.

Koko trilogia on saatavina erillisinä osina tai boksina sekä DVD:lle että Blu-Raylle. Coppola Restoration-versiot sisältävät kamalan paljon ekstroja, mm poistettuja kohtauksia, sekä näin tehtiin-dokkareita. Itselläni on Paramountin tavallinen DVD-boksi, missä on ekstroille oma limppunsa.

Omia suoikkeja, Pt.12.

Mafiaveljet (Goodfellas)

Casinon lailla myös sitä edeltänyt Mafiaveljet on erinomainen rikoselokuva. Sekin on toteutettu Martin Scorsesen ohjauksella, ja pääosissa nähdään jälleen Robert DeNiro ja Joe Pesci. Heidän rinnallaan toimii Ray Liotta, jonka minun sukupolveni tuntee paremmin Tommy Vercettinä GTA Vice City-pelistä. Elokuva on valmistunut vuonna 1990.

Mafiaveljet on tositapahtumiin perustuva kertomus, joka kuvaa Henry Hill-nimisen miehen (Liotta) elämää ja hänen kasvuaan New Yorkin alamaailmassa. Tarina alkaa hänen kouluvuosistaan ja päättyy 80-luvulle, jolloin hän siirtyi viranomaisten haltuun todistajansuojeluohjelman merkeissä. Pitkän seikkailun aikana suoritetaan mm. Lufthansa-ryöstö (Suurin Yhdysvalloissa ryöstetty käteisomaisuus), eletään leveästi, käydään vankilassa, myydään huumeita ja haudataan lähimetsät ruumiita täyteen.

Tarina toimii sisarelokuvansa tavoin kertojan avulla, joka on tällä kertaa Liotta. Pesci esittää jälleen äänekästä ja väkivaltaista gangsteria, kun taas DeNiron osa on näytellä ns. vanhaa ja viisasta. Liotta on nuori kisälli, joka haluaa alan ammattilaiseksi. Opinahjona toimivat New Yorkin kadut ja koulun rehtorina Lucchesen mafiaperheen pää.

Mafiaveljissä nähdään taas kerran Scorsesen tuttu linja. Tyylikkyyttä, hurjaa väkivaltaa, sekä tilanteeseen kuin tilanteeseen istuvaa popmusiikkia ja klassista Rockia, mm Creamin ja Rolling Stonesin muodossa. Sivurooleissa nähdään hienoja rikoselokuvien vakionaamoja, kuten Paul Sorvino, sekä Samuel L. Jackson. Katsojaan tekee varmasti myös vaikutuksen elokuvan hieman huoleton asenne, mikä pistää miettimään, haluaisiko itse elää samanlaista elämää.

Henry Hill (Ray Liotta oik.) menee naimisiin Karenin (Lorraine Bracco vas.) kanssa ja johtaa tämän rikoksen ja huumeiden polulle.

Mafiaveljiä ei pidä ainoastaan nähdä, se pitää katsoa säännöllisin väliajoin muistuttaakseen itseään, miten muut elokuvat kalpenevat sen rinnalla. Elokuvasta on useita versioita, joista on vaikea määritellä parasta. Kannattaa kuitenkin vältellä WB:n kaksipuolista DVD-versiota, jossa kuvasuhde on törkeän pieni, eikä sitä saa muutettua tarkkuutta uhraamatta.

Omia suosikkeja, Pt.11

Stand By Me - Viimeinen kesä

Stephen King kirjoitti vuonna 1982 tarina Ruumis (The Body) Jossa neljä poikaa lähtivät etsimään kadonnutta ikätoveriaan. Romaanista kehitettiin elokuva vuonna 1986 ja sen ohjasi Rob Reiner. Pääosia näyttelivät Will Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman ja Jerry O'Connell. Sivurooleissa nähdään mm. Kiefer Sutherland sekä John Cusack.

Eletään alkukesää 1959. Gordie, Chris (River Phoenix), Vern ja Teddy ovat neljä kaverusta, joiden ala-aste on juuri päättynyt. He asuvat pienessä Castle Rockin kaupungissa Oregonissa. Pojat kuluttavat aikaansa puumajassa korttia pelaten ja seikkailuja etsien. Seikkailu tarjoutuu, kun heille tuttu poika katoaa marjanpoimintaretkellä. Pojat päättävät tehdä viimeisestä yhteisestä kesästään ikimuistoisen ja saada kuvansa sanomalehteen löytämällä pojan. Kadonnutta lähtevät etsimään myös hieman vanhemmat pojat, jotka eivät kaihda keinoja. Matkalle ystävykset kokevat jos jonkimoisia seikkailuja ja alkavat käsittää keskenäistä sidettään, sekä huomaavat, että lapsuus alkaa olla tienristeyksessä.

Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen, sillä näin sen ensimmäisen kerran oman ala-asteeni tullessa päätökseen. Pelot kaverien häviämisestä hiipivät helposti omaankiin mieleen. Vaikka suurin osa kavereista säilyi, elokuva jäi mieleen todella havahduttavana. Se on vaikuttava tarina, joka muistuttaa katsojia siitä, että ehkä he ovat unohtaneet tärkeitä asioita elämässään.

Nuori Jack Bauer..

Stand by me on ennen kaikkea kasvutarina. Se kertoo ystävistä ja heidän elämässään tapahtuvasta muutoksesta. Lapsista tulee nuoria ja ensimmäisen kerran elämässään heidän tiensä eroaa jostain toisesta. Mukana kuullaan myös Ben E. Kingin ikivihreä tunnari, joka jo itsessään on hyvä syy katsoa tämä elokuva.

Nostalginen 50-luvun hengessä tehty Stand by me - viimeinen kesä on klassikko. Viime näkemällä huomasin Blu-Ray version, joskin itselläni on ulkomainen DVD-julkaisu suomiteksteillä. Elokuvassa ei ole paljoakaan kovin visuaalisia elementtejä kuten räjähdyksiä tai huimia takaa-ajoja, joten kuvanlaadultaan hieman heikompi DVD käy aivan hyvin.

Omia suosikkeja, Pt.10

München (Münich)

Steven Spielbergin parhaimpia ohjaustöitä 2000-luvulla on ehdottomasti vuonna 2005 ilmestynyt München, elokuva joka kertoo vuoden 1972 olympialaisten verilöylystä ja sen jälkipyykistä. Elokuvaa tähdittävät nimekkäät näyttelijät kuten Eric Bana, Mathieu Kassowitz, Daniel Craig, Ciáran Hinds ja Geoffrey Rush.

Avner Kaufman on Israelin tiedustelupalvelun operatiivi, joka saa käskyn lähteä pitkälle komennukselle neljän muun agentin kanssa. Ryhmän tehtävänä on kostaa hiljattain Münchenin olympialaisissa tapahtunut veriteko, jonka kohteena oli israelilaisia urheilijoita. Avnerilla on lapsi ja vaimo kotona odottamassa. Sen lisäksi jatkuvat surmatyöt kiristävät kokeneenkin agentin hermoja.

Aika kuluu. Avnerin ryhmästä tulee tiivis. Heillä on ilmiantajia joiden avulla he matkaavat ympäri Eurooppaa tappamassa terrori-iskun suunnittelijoita. Ryhmä käyttää pommeja, osaa naamioitua, ja liikkuu paikasta toiseen salamannopeudella. Työ on kuitenkin raskaampaa, miltä se näyttää. Miehet muuttuvat, ja jokainen käy sisällään taistelua omatuntoaan vastaan.

München on loistoelokuva taattuun Spielberg-tyyliin. Se on täynnä jännitystä, draamaa ja toimintaa. Mainot näyttelijät luovat persoonallisia hahmoja, kuten esimerkiksi Craigin esittämä Steve tai Louis, jota esittää James Bondistakin tuttu Mathieu Amalric. Näin ollen on mielenkiintoista myös seurata esim pitkiä keskustelukohtauksia, eikä vain puhdasta räiskintää.

Elokuvan suuria vahvuuksia on myös sen pituus. Miltei kolmituntinenen tarina luo tiettyä eeppisyyttä henkilöhahmojan pitkän matkan seuraamiseen. On kiinnostava nähdä, miten kukin muuttuu tehtävän vain pitkittyessä entisestään. Loppua kohden tulee kovin haikea fiilis, jota on vaikea vältttää ainakaan, kun Avner muuttaa New Yorkiin ja tapaa vaimonsa pitkän komennuksen jälkeen.

Katso, katso, katso! Itse omistan Dreamworksin kohtuullisen DVD:n jossa on mukana myös hieman ekstroja. Blu-Ray ei ole vielä osunut silmiini, mutta kyllä sellainenkin aika varmasti on olemassa.

Mathieu Kassowitz ja Eric Bana.