Kellopeliappelsiini (Clockwork Orange)

Toisinaan on hieno katsoa yli 30 vuotta sitten tehtyjä elokuvia, joissa esitetään erilaisia tulevaisuudenvisioita, joiden mukaan vuonna 2000 olisi pitänyt olla robottipoliiseja ja ydinsodan olisi pitänyt pyyhkiä maailma olemattomiin. On kuitenkin tällaisia elokuvia, jotka kannattaa ottaa vakavasti. Sellainen on Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini. Elokuva valmistui 1971 ja se perustuu liki kymmenen vuotta aikaisemmin kirjoitettuun romaaniin. Tarina sijoittuu silloiseen lähitulevaisuuteen ja paikkana on Englanti, tarkemmin sanottuna Lontoo.

Malcolm Mcdowellin esittämä nuori Alex harrastaa kaveripiirinsä kanssa rikoksia, he ovat aikakaudelleen tyypillisiä nuoria rötösukkoja, jotka ihailevat väkivaltaa. He pahoinpitelevät ihmisiä (eivät koskaan kuitenkaan tapa) ja jopa raiskaavat naisia. He ovat nuoria ja haluavat vain elää vaarallisesti. Kukaan ei tajua tekojensa seurauksia. Kaveriporukka alkaa kuitenkin säröillä. Eräänä yönä he hyökkäävät yksin asuvan naisen taloon ja Alex pahoinpitelee hänet. Katkeroituneet kumppanit kuitenkin pakenevat ja kolkkaavat Alexin mennessään, jättäen hänet poliisin armoille.

Vasta poliisilaitoksella Alexille valkenee, että hänen pahoinpitelemänsä nainen onkin kuollut ja häntä odottaa vankilatuomio. Hän lähtee istumaan kakkua. Vankilassa hän suostuu kokeelliseen hoitomenetelmään, jossa hänet yritetään vieroittaa väkivallasta aivan uudenlaisilla tavoilla. Alkaa pitkä ja vaivalloinen matka kohti kunnon kansalaisuutta ja matkalla Alex oppii ymmärtämään tekojensa seurauksia, vai oppiiko?

Kellopeliappelsiini on saanut osakseen suurta huomiota, lähinnä negatiivisessa mielessä. Se kiellettiin Isossa-Britanniassa 27:ksi vuodeksi sen aiheuttaman kohun vuoksi. Sen sanoma on väkivallanvastainen, mutta graafisuutensa vuoksi se on mielletty aivan päinvastaiseksi. Nykymittapuulla elokuva ei ole kovinkaan rankka, mutta saattaa aiheuttaa pientä ahdistuksen tunnetta, riippuu katsojasta.

Katsojasta riippuu myöskin se, mitä elokuvassa näkee. Kellopeliappelsiinissa voi nähdä väkivallanvastaisen sanoman lisäksi kauhuvision tulevaisuudesta, kasvutarinan, tai vaikkapa pelkästään hyvin tehtyä elokuvaa kuten minä. Katsoja alkaa helposti tuntea sympatiaa kaltoin kohdeltua Alexia kohtaan, vaikka hän onkin rötösukko ja elämänsä pilannut luuseri.

Kellopeliappelsiinin voi katsoa kerta toisensa jälkeen, sillä siitä löytää aina jotakin uutta. Tarinaa on helppo lähestyä eri näkökulmista, esim. ajattelemalla Alexia välillä rikollisena ja välillä uhrina. Myös itse elokuva on huolellinen tuotos, näyttelijät ovat hyviä, ja Kubrickille tutulla tavalla kohtaukset on tehty pienintäkin yksityiskohtaa ajatellen.

Versioinfoa: DVD- ja Blu-Ray julkaisuja on useita (Warner Bros) ja niitä löytyy melkein kaikista kaupoista, missä on elokuvahylly. Kannattaa kuitenkin ostaa Blu-Ray jos mahdollista,  sillä HD-laatu parantaa jo valmiiksi hyvää visuaalista puolta entisestään.

Alexiin kokeillaan monia keinoja väkivallan vieroittamiseksi.