Omia suosikkeja, Pt.9.

Borat

Sasha Baron Cohenin luomat hahmot ovat rääväsuisia, hävyttömiä ja hulvattoman hauskoja. Hahmoista tunnetaan mm. Ali G, Brüno sekä Borat, joista viimeisin lienee paras. Samanniminen elokuva valmistui 2006, sen on ohjannut Larry Charles.

Kazakstanilainen tv-toimittaja Borat lähtee apurinsa Azamatin kanssa Yhdysvaltoihin oppimaan länsimaisesta kulttuurista. Matka menee monin kohdin mönkään ja sitten sattuu ja tapahtuu. Elokuvan aikana mm. joudutaan juutalaisten hyökkäyksen kohteeksi, käydään autokoulua ja kaapataan Pamela Anderson. Kahden kulttuurin väliset yhteentörmäykset ovat välillä kiusallista, välillä suorastaan hulvattomia.

Borat on mainiosti suunniteltu. Parasta elokuvassa on, että kohtauksia ei ole käsikirjoitettu. Ne on kuvattu improvisoimalla ja huijaamalla aivan tavallisia amerikkalaisia. Vain pääosissa on oikeita näyttelijöitä. Muut hahmot ovat tavalisia ihmisiä, jotka ovat sattuneet olemaan sopivia tähän riemuralliin.

Borat sai aikanaan osakseen paljon kritiikkiä, lähinnä oman kriittisyytensä takia. Elokuvassa koulitaan sellaisia teemoja, kuten juutalaisvastasuus, terrorismin pelko Yhdysvalloissa, kehitysvammaisuus sekä feminismi. Elokuva näyttääkin tietoisesti mustia täpliä amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Vinksahtaneet asenteet sekä silmitön viha kaikkia arabinnäköisiä kohtaan näyttävät ikävästi olevan arkipäivää. Omasta mielestäni Borat onkin asiallisempi elokuva, kuin miltä se näyttää.Onneksi tolkuton huumori toimii parhaimpana välineenä elokuvan sanoman tuomisessa.

Hanki, katso rakasta! Borat on yksi parhaimpia komedioita ikinä. Olen nähnyt sen 10 kertaa ja nauran vieläkin itseni käyräksi. Elokuva on julkaistu DVD:lle sekä Blu-Raylle joista molemmat versiot sisältävät hauskaakin hauskempia ekstroja mm. poistettuja kohtauksia. Elokuva on 5/5 ja tulet nauramaan, paljon (paitsi jos olet kukkahattu, feministi tai muuten vaan loukkaannut asiattomasta huumorista).

Borat myös laulaa Rodeossa, ihan oikealle yleisölle.

Omia suosikkeja, Pt.8.

Platoon - Nuoret Sotilaat (Platoon)

Tapahtuipa kerran videokasettien aikakaudella: 9-vuotias Samuli meni naapurin mummon luokse huomatakseen aivan huikean elokuvakokoelman. Hän etsi kiihkeästi itselleen uusia sotaelokuvia. Käteen osui Platoon-nuoret sotilaat, jossa oli pelottavat kannet, ja joka mainosti itseään raakuudellaan ja koruttomuudellaan, pakkokatsottavaa.

Platoon - nuoret sotilaat valmistui 1986 ja se on monella tapaa merkittävä elokuva. Se pohjautuu osittain ohjaaja Oliver Stonen omiin Vietnam-kokemuksiin. Stone on tehnyt aiheesta myös muita elokuvia kuten Syntynyt 4. Heinäkuuta.

Tapahtuipa kerran kuumalla 60-luvulla.
Tylsistynyt Chir Taylor päätti jättää opiskelut kesken ja lähteä armeijaan. Hän päätyi etelä-Vietnamiin, missä taistelut riehuvat kuumina. Taylor joutuu kasvokkain sodan hirmutekojen kanssa ja ymmärtää, että tuleva vuosi on hänelle yhtä helvettiä. Sen lisäksi hänen joukkueessaan olevat kaksi kersanttia (Tom Berenger ja Willem Dafoe) tappelevat vallasta ja miesten suosiosta. Palveluksen jatkuessa hän alkaa menettää järkeään, ja niin alkavat kaikki muutkin.

Stonen Platoon on ehdottomasti paras Vietnamin sodasta kertova elokuva. Se vie katsojan matkalle nuoren ja tietämättömän pojan mieleen, tämän joutuessa keskelle sotaa, josta hän ei ymmärrä mitään. Häntä ympäröivät kokeneemmat sotamiehet, jotka ovat karaistuneet ja taisteluissa kylmentyneet. Uuden miehen täytyy ansaita paikkansa ja toisinaan se vaatii sanoinkuvaamattomia uhrauksia.

Elokuvan erinomaisuus on sen kyky kuvata tapahtumia realistisesti, mutta silti näyttää eeppistä draamaa. Mainioilla näyttelijöillä maustettu elokuva nojaa myös aikaisemmin mainittuun julmuuteen. Platoon ei ole poikkeuksellisen väkivaltainen mutta sisältää ikäviä aiheita kuten pahoinpitelyt, huumeet, raiskaamiset sekä rasismi. Platoonin tunnelmaan voikin päästä siis esim katsomalla Salkkareita.

Platoonia tähdittää näyttelijäkaarti, mikä ei elokuvan ilmestyessä vielä olisi kertonut paljon mitään. Charlie Sheenin lisäksi mukana nähdään Tony Todd, Keith David ja Forest Whitaker. Kaikista tuli myöhemmin menestyviä tähtiä. Myös pienemmät roolit poikivat mainetta sellaisille henkilöille kuten Kevin Dillon ja Johnny Depp.

Kannattaa katsoa. Aikakauden musiikki (mm. Jefferson airplane) säestää tätä koskettavaa Vietnam-draamaa. Onneksi Platoon on nykypäivänä löytänyt tiensä laadukkaille kiekoille. Näistä mainittakoon MGM:n Special Edition, joka sisältää elokuvan restauroidun version, suomeksi tekstitettyjä ekstroja, ja jopa valokuvakortteja. Jos et kuitenkaan tarvitse juuri kyseistä laatikkoa, hanki Blu-Ray julkaisu. Itse elokuva on se pääasia.

Elokuvassa nähdään myös tuolloin vielä melko tuntematon Kevin Dillon, joka tunnetaan nykyään TV-sarjasta Entourage.

...sekä Johnny Depp, joka tunnetaan vähän sieltä sun täältä.

Omia suosikkeja, Pt.7.

Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark)

Indiana Jones on nimi, jonka kaikki tuntevat. Kaikkien seikkailuelokuvien kiistaton sankari, jota mestari Harrison Ford esitti neljä kertaa Steven Spielbergin ja George Lucasin luomissa elokuvissa. Niistä ensimmäinen on Kadonneen aarteen metsästäjät, joka valmistui vuonna 1981.

Vuosi 1936. Etelä-Amerikasta palannut Indiana Jones saa Yhdysvaltain hallitukselta tehtäväkseen lähteä etsimään vanhaa ystäväänsä, sillä tällä pelätään olevan yhteyksiä kolmannen valtakunnan arkeologisiin kaivauksiin Egyptissä. Polku johtaa raamatun liiton arkin jäljille, jolla näyttää olevan muitakin havittelijoita. Edessä on pitkä matka Nepalin kautta Egyptiin. Onneksi Indyllä on apunaan pippurinen Marion, sekä vanha ystävä Sallah.

Mikä on niin hienoa Indiana Jonesissa? No mikäpä ei olisi? Indyt edustavat klassisia seikkailuelokuvia, missä oli yksinkertainen hyvä vastaan paha. Sankari joutuu kiperiin tilanteisiin, ja hänellä on aina apulainen ja tilannetta mutkistava vastakkaisen sukupuolen edustaja. Mukana on aina jokin mystinen ja yliluonnollinen aihe, mikä lisää jännitystä moniin käänteisiin. Indiana Jones on myös erittäin visuaalisesti näyttävä. Erikoistehosteet on tehty huolella, mutta kuitenkin klassisilla keinoilla, jotta elokuva näyttäisi niin ikään nostalgiselta. Mukana on paljon bensaräjähdyksiä sekä vahanukkeja.

Harrison Fordin lisäksi elokuvassa nähdään Paul Freeman, Karen Allen ja John Rhys Davies, joka on tuttu myös nuoremmille katsojille Taru sormusten herrasta-trilogiasta. Elokuvan musiikista vastaa John Williams, joka on luonut kappaleita sellaisiin elokuviin kuten Pelastakaa Sotamies Ryan sekä Harry Potter-sarja.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa. Parasta niissä on se, että ne eivät ole tarinan sankarilla läheskään hallussa. Moni toiminta/seikkailuelokuva löytää jännittävimmät piirteensä, kun päähenkilö on kusessa. Indiana Jonesille tämä on tyypillinen piirre, joka lisää elokuviin jännitystä ja usein myös hyvää huumoria.

Kaikki neljä Indiana Jones-elokuvaa on julkaistu DVD:lle ja Blu Raylle sekä erikseen, että Bokseina. Parhaimpia ovat Paramountin juhlajulkaisut, joissa on paljon ekstroja. Kadonneen arrteen metsästäjissä mukana on mm. dokumentti, joka kertoo, miten elokuvan lopussa sulanut pää oikein sulatettiin.

Indiana Jones miekkataistelussa.

Päähenkilölle ominainen piirre on se, että hänellä menevät yritykset niin sanotusti pieleen.

Kolme alkuperäistä Indyä ovat huippuluokan elokuvia. Myöhemmin 2000-luvulla valmistui neljäs (Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta), joka tietysti pilaa koko sarjan, mutta ei sekään mikään läpeensä paska ole.

Omia suosikkeja, Pt.6.

Hyvät, pahat, ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo)

Western-genren kuningas ja Clint Eastwoodin uran huippu on ehdottomasti Hyvät, pahat ja rumat, elokuva, jota on lainattu, parodioitu, ja jopa kopioitu. Tämä Sergio Leonen dollaritrilogian viimeinen osa valmistui vuonna 1966, ja oli ilmestyessään kohtuullinen menestys. Se ei kuitenkaan herättänyt vielä silloin samanlaista arvostusta, mitä se on saanut esim. 2000-luvulle tultaessa.

Elokuvan pääosissa nähdään aitoja länkkärilegendoja: Hyvänä Clint Eastwood, pahan Lee van Cleef ja rumana Eli Wallach. Muissa rooleissa nähdään italoeksploitaation tyypillisiä nimiä mm. kotimaassaan maineikas Aldo Giuffrê.

Eletään Yhdysvaltain sisällissodan loppuvuosia. Tuco (ruma) on siveetön ja likainen meksikolaisroisto, jonka moraalitaju on kärpäsen tasolla. Hän yhdistää voimansa valkoisen seikkailijan, Blondien (hyvä) kanssa ja yhdessä he huijaavat viranomaislta rahaa aina luovuttamalla Tucon sheriffille palkkiota vastaan ja sitten vapauttamalla hänet. Samaan aikaan Angeleye-niminen palkkionmetsästäjä (paha) saa vihiä sotilaiden kätkemästä kullasta ja lähtee sen perään. Kultaa lähtevät havittelemaan myös riitaantuneet Blondie ja Tuco. Välillä yhdessä, välillä erikseen miehet aloittavat kultajahdin sisällisodan myllerryksessä.

Hyvät, pahat ja rumat kertoo rahasta, ja siitä miten se voi motivoida ihmisiä uskomattomilla tavoilla. Ympäröivässä maailmassa kaikki ovat kieroja, jopa Eastwoodin esittämä hyvä.Kukaan ei voi luottaa toiseensa. Elokuva kertoo samalla myös klassisen western-tarinan, josta ei nostalgiaa puutu. Aina alun tunnusmusiikista viimeseen loppuselvittelyyn asti luvassa on aitoa länkkäriä parhailla mausteilla.

Dollaritrilogian päätöselokuva on eeppistä katsottavaa. Se sisältää suuria kohtauksia, Morriconen musiikin säestämänä. Yksi maailman parhaimmista elokuvista, joka jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään. Sen jälkeen on helpompi ymmärtää, miksi kaikissa länkkäreissä on aina niitä vihellyksiä ja kitaranlaulatuksia. Katso ehdottomasti, jos et ole vielä nähnyt!

Hyvät, pahat ja rumat on julkaistu sekä DVD:lle että Blu-Raylle erikoisena ohjaajan versiona. Tämä normaalia pidempi filmi sisältää paljon poistettuja kohtauksia, jotka on mm. dubattu jälkeenpäin. Ne saattavat vaikuttaa hassuilta, mutta ovat hyvä lisä elokuvaan. Kuitenkaan Blu-Raylla kyseisiä kohtauksia ei ole tekstitetty.

Vasemmalta oikealle, Blondie (Clint Eastwood), Tuco (Eli Wallch) ja Angeleye (Lee van Cleef)

Omia suosikkeja Pt.5.

Tarkkailuasema Restrepo

Dokumentit ovat aina hyviä,varsinkin sotadokumentit. Parasta on dokumentti, mikä on lyöty tavallaan elokuvan muotoon. Hyvä esimerkki tällaisesta on vuonna 2010 valmistunut Restrepo, jonka Sebastian Junger ja Tim Hetherington ohjasivat National Geographicille.

Junger ja Hetherington matkasivat useita kertoja Afganistaniin 2007-2008. He seurasivat amerikkalaisyksikön arkea maailman vaarallisimmalla alueella. Joukot kävivät tulitaisteluja yhtenään, pahimmillaan neljästä viiteen päivässä. Journalistit taltioivat kirjaan ja kameralle miesten mietteitä, arkielämää, ja kovia taisteluita. Junger kirjoitti tapahtumista kirjan, ja yhdessä Hetheringtonin kanssa he kokosivat videomateriaalista dokumenttielokuvan, johon he lisäsivät myöhemmin tekemiään sotilaiden haastatteluja. Tuloksena oli poikkeuksellisen realistinen kertomus 2000-luvun sodankäynnistä.

Amerikkalaiset maahanlaskuprikaatin sotilaat aloittavat yli vuoden komennuksen Korengalin laaksossa ja heitä löylytetään jatkuvasti. He päättävät ottaa etulyöntiaseman ja perustaa korkealle kukkulalle tarkkailupisteen, josta voivat valvoa miltei koko laaksoa. Asema nimetään Restrepoksi heidän kuolleen lääkintämiehensä mukaan. Jatkuva partiointi, päivittäiset tulitaistelut, vastahakoiset siviilit luovat useita vaikeuksia jotka osoittautuvat välillä lähes ylitsepääsemättömiksi.

Restrepo kertoo nykyajan sodankäynnistä. Amerikkalainen sotakoneisto on lähes voimaton Afganistanin syrjäseuduilla, missä teitä ei ole, ilmasto on armoton ja kuka tahansa voi olla vihollinen. Se muistuttaa, että huolimatta siitä, kuinka tekniikka kehittyy, tulevat sodat aina vaatimaan etulinjaan astuvia miehiä, jotka joutuvat katsomaan kuolemaa silmästä silmään. Korengalin laakso kokee vuoden aikana muutoksia siinä missä siellä taistelevat sotilaatkin.

Tulitaistelut olivat arkipäivää Korengalin laaksossa. Kuvassa spesialisti Pemble-Pelkin, joka jäi töihin Yhdysvaltain armeijaan vielä elokuvan tapahtumien jälkeen.

Miksi niin halpa dokkari sitten on niin hyvä? Se on nerokkaasti rakennettu ja tarjoaa eturivin näkymän siihen, millaista oikea sota on. Väliin sijoitetut haastattelut aivan kuin saavat jonkilaisen todisteen videomateriaalin muodossa. Hetherington on saanut talteen vaikuttavaa filmiä tulitaisteluista asettumalla sinne missä rytisee, eli etulinjaan.

Atlantic Filmin ansiosta kyseinen dokkari on ilmestynyt Suomessa melko hyvälaatuisena DVD:nä. Itse tilasin tämän limpun CDON:ilta. Etsi käsiisi ja katso, Restrepo on pakkokatsottavaa kaikille niille, jotka haluavat sotaelokuvalta jotain muutakin kuin sankaritekoja, kaunista musiikkia ja patrioottisekoilua.

Restrepo on huhujen mukaan saamassa jatko-osaa, toivottavasti huhu pitää paikkansa.

Omia suosikkeja, Pt.4.

Vertigo - Punainen Kyynel (Vertigo)

Hitchcockin paras elokuva on vuonna 1958 valmistunut Vertigo, murhamysteeri -50-luvun San Fransiscossa. Sitä on ylistetty yhtenä maailman parhaimmista elokuvista ja sen maine on vain kasvanut kasvamistaan. Elokuva sai uusintaensi-illan 1983.90-luvulla Vertigo restauroitiin ja nykyihmiset saavat nauttia aika hyvännäköisestä elokuvasta.

John Ferguson (James Stewart) on varhaiseläkkeelle siirtynyt poliisi, joka kärsii korkean paikan kammosta. Häntä vaivaa lähimenneisyyden tapaturma, joka johti toisen poliisin kuolemaan. Kun John saa vanhalta opiskelutoveriltaan pyynnön varjostaa tämän itsetuhoista vaimoa (Kim Novak), hän tarttuu tehtävään, lähinnä tylsyyttä paetakseen. Madeleine-niminen vaimo on kuitenkin erittäin salaperäinen, ja asia mutkistuu, kun John rakastuu häneen.

Aivan niin kuin Psyko ja Takaikkuna, on Vertigo uskomaton elämys joka jää mieleen. Räikeä värien käyttö tuo etäisesti mieleen Hammerin ensimmäiset kauhuelokuvat, jotka valmistuivat samoihin aikoihin. Myös kekseliäs kamerankäyttö nostaa katselukokemusta, varsinkin korkeanpaikankammoa kuvatessa. Hitchcock luo parhaat jännitysmomentit taitavalla kuvauksella, ei niinkään musiikin tai tapahtumien avulla.

Hitchcockin vakionäyttelijä James Stewart tähdittää elokuvaa...

Jälleen kerran Stewart on valittu rooliinsa parhaimman ominaisuutensa ansiosta. Hän kykenee esittämään aivan tavallista jamppaa, jolle sattuu ja tapahtuu. Hänen arkinen olemuksensa antaa katsojalle mahdollisuuden miltei astua itse elokuvan sisään. Päähenkilön luonne onkin avaintekijä Vertigon juonessa. Moittimista ei ole myöskään Madeleinea näyttelevässä Novakissa, jonka suoritus mielenhäiriöisenä milf-mammana on vähintäänkin vakuuttava.

..mutta juuri Kim tekee Vertigosta erittäin visuaalisesti vaikuttavan.

Vertigo on tarina, joka on täynnä yllättäviä käännöksiä, jännitystä ja romantiikkaa. Se on nostalgisen 50-luvun hengessä tehty klassikko, tarina naisen pakkomielteestä ja miehen pakkomielteestä naiseen. En ole ikinä väsynyt katsomaan sitä, enkä ikinä väsy. Katso, jos pidät Hitchcockista. Katso, vaikket pitäisikään, katso, vaikket muuten pitäisi elokuvista ollenkaan.

Vertigo löytyy eurooppalaisena DVD-julkaisuna Universalin toimesta. Se on myös hiljattain vapautettu Blu-Raylle, muiden Hitchcock-klassikoiden joukossa. Hitchcockin klassikoista on myös kasattu useita DVD- ja Blu-Ray-bokseja, jotka kuitenkin hintojensa puolesta voisivat lähinnä hc-fanien ja miljonäärien hankintalistoilla.

Triviaa: Hitchcock oli tunnettu cameo-roolien tekijä. Vertigo on yksi 39:stä elokuvasta, joissa ohjaaja itse vilahtaa. Löydätkö?

Omia suosikkeja, Pt.3.

Blues Brothers

John Landisin ohjaamat elokuvat ovat hauskoja. Oli sitten kyseessä Delta-jengi tai Ihmissusi lontoossa, komedia on aina olennainen osa. 1980 hän yhdisti naurun ja musiikin tuomalla valkokankaalle Blues Brothers-nimiset hahmot, jotka olivat alunperin olleet sketsinä Saturday Night Live-showssa.

Elwood ja Jake ovat kirkon oprokodissa kasvaneita veljeksiä, joilla on taipumus pahoihin elämäntapoihin. Aikuiseksi tultuaan he soittivat menestysbändissä nimeltä Blues Brothers. Hommat menivät kuitenkin mönkään ja Jake joutui vankilaan. Vapautessaan hän saa tietää, että orpokoti aiotaan myydä, veli on vaihtanut bluesmobiilin poliisiautoon ja bändi on hajonnut. Yhdessä Elwoodin kanssa he päättävät koota bändin uudelleen ja kerätä rahaa orpokotinsa pelastamiseksi. Matkaan tulee kuitenkin mutkia, mm. country-bändien, uusnatsien ja tietysti virkavallan muodossa.

Elokuvan pääosia näyttelevät John Belushi ja Dan Aykroyd. Mukana nähdään myös mustan musiikin ikimuistoisimpia nimiä kuten James Brown, Ray Charles, Aretha Franklin, John Lee Hooker ja Cab Calloway. Myös Blues Brothers-band koostuu nimekkäistä studioartisteista joista mainittakoon Steve Cropper ja Donald Dunn. Elokuvassa nähdään myös cameo-roolissa jo maailmankuulu Steven Spielberg, sekä Tähtien sodasta tuttu Carrie Fisher.

Näin Blues Brothersin ala-asteikäisenä. Se jäi mieleen, vaikken ymmärtänyt koko elokuvasta mitään. Se on luonut kaksi hahmoa, jotka tunnistaisi kuka tahansa, milloin tahansa, missä tahansa. Elwood ja Jake ovat komedialle yhtä merkittäviä luomuksia, siinä missä Maxwell Smart tai Musta Kyykin. He ovat harmittomia tunareita, joita jaksaa katsella täysimittaisen elokuvan ajan. Viihde ei rajoitu pelkästään musiikkiin tai vitseihin, vaan mukana on myös toinen toistaan mukavempia takaa-ajoja, sekä kaljaa, tupakkaa ja kiroilua.

Blues ja soul-musiikin kyydittämä Blues Brothers on hienoa komediaa.Se on pilke silmäkulmassa tehty musiikkielokuva, joka harmittomuudessaan sopii katsojalle kuin katsojalle. Suosittelen lämpimästi. Elokuva on saanut myös itsenäisen jatko-osan Blues Brothers 2000, joka ei ole hassumpi sekään. Siinä nähdään mm. BB King, Erykah Basu, Johnny Lang ja Eric Clapton.

Universalin DVD-painokset saatavilla. Myös Blu-Ray vilahtelee nettikaupoissa aina välillä. Fiksu hankkii double-packin, jossa on nämä molemmat. Kulttimaineen saavuttanut Blues Brothers kuuluu jokaiseen elokuvahyllyyn.

Veljiä varjostaa myös vaarallinen nainen, jonka merkitys selviää elokuvan aikana.

Omia suosikkeja, Pt.2.

Perikato (Der Untergang)

2000-luvulla elokuva-alalla ei ole enää valmistunut kovinkaan paljoa mestariteoksia. Eeppisten elokuvien, suurten seikkailujen ja tyylikkäiden sankarien aika on mennyttä. Kuitenkin jotkut ohjaajat ovat pitäneet kiinni laadusta esim. Peter Jackson ja hänen Taru sormusten herrasta-trilogiansa, sekä saksalainen Oliver Hirschbiegel sekä hänen maineikas Perikatonsa.

Perikato on vuonna 2005 valmistunut elokuva. Se kertoo yksityiskohtaisesti Adolf Hitlerin ja hänen lähipiirinsä viimeisistä yhteisistä päivistä Berliinissä 1945. Maailman tuhoisimman sodan ollessa jo finaalissa Hitler on menettänyt todellisuudentajunsa ja kieltäytyy uskomasta, että kaikki on menetetty. Hänen lähipiirinsä rakoilee. Kenraalit yrittävät säilyttää kunniansa ja pelastaa joukkonsa. Viheliäiset natsitvirkailijat panevat toimeen viimeisiä tuomioita. Hitler ja hänen vaimonsa alkavat eristäytyä muista. Aika käy vähiin..

Tarinaa seurataan Hitlerin sihteerin Traudl Jungen (Alexandra Maria Lara) näkökulmasta, ja elokuvan teossa onkin käytetty apuna hänen muistelmiaan. Kaikki henkilöhahmot pohjautuvat todellisiin henkilöihin, ja heitä onkin näytelty melko tarkasti. Bruno Ganz näyttää miltei oikealta Hitleriltä. Muissa rooleissa nähdään mm. James Bondista ja Iron Skysta tunnettu Götz Otto, sekä Christian Berkel, joka on monille tuttu lähinnä YLE TV2:lla esitetystä Kriminalistista.

Huomiota herättää (ja herätti varsinkin elokuvan ilmestyessä) Hitlerin näyttäminen niin inhimillisessä valossa. Ohjaaja on kuitenkin tällä tavoin onnistunut murtamaan käsityksen siitä, että hän olisi joku demoni ja on tuonut esille, että kaikki hirmuteot sai aikaan ihminen, ei kukaan muu. Kaikki yliluonnollisina paholaisina pidetyt hahmot ovatkin vain aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat saaneet haltuunsa aivan liian suuret voimat. Onkin hieno nähdän vaihteeksi elokuva, jossa Hitleriä ei esitetään vakavasti, eikä koomisella tulkinnalla.

Perikato on oikea 5/5 elokuva. Se on pitkä, koskettava, aidontuntuinen, ja kaupan päälle käsittelee minulle mieleistä aihetta. Näin elokuvan ensimmäisen kerran hieman sen ilmestymisensä jälkeen ja myöhemmin sain käsiini pidennetyn TV-version, jota olen sittemmin katsonut montakin kertaa. En ole kyllästynyt vieläkään.

Sihteeri Traudl Jungelle koittaa kovat ajat.

Triviaa: Perikadossa esitetään muutamia kohtauksia, joissa Hitler raivoaa kenraaleilleen karttahuoneessa. Nämä kohtaukset ovat poikineet sadoittain parodiavideoita, joissa raivonpurkaukset on tekstitetty uudelleen. Ne löytyvät Youtubesta ja osa on oikeasti melko kekseliäitä. Katsokaa vaikka.

Elokuvassa nähdään paljon realistisesti näyteltyjä henkilöhahmoja, kuten kuvan Himmler, jota esittää Ulrich Noethen.

Elokuvasta siis olemassa Extended Cut-julkaisu, joka on kaksiosainen. Se sisältää noin 30 min enemmän tavaraa, kuin alkuperäinen elokuva. Sandrew Metronomen julkaisemat DVD:t ovat ihan hyviä ja niissä on mukana haastatteluja, sekä making of-dokkari. Perikato on todellinen mestariteos.

Omia suosikkeja, Pt.1.

Veteen piirretty viiva (The Thin Red Line)

Terrence Malick ei ole kovinkaan montaa elokuvaa ohjannut, mutta häntä arvostetaan miehenä, joka panostaa laatuun määrän sijasta. Hänen mainioin teoksensa on sotaelokuva Veteen piirretty viiva, vuodelta 1998. Elokuva pohjautuu James Jonesin romaaniin, Ohut punainen viiva.

Yhdysvaltain armeijan sotilaat lähtevät laivastaan Guadalcanalin saarelle. Heidän tulikasteensa menee pahasti pieleen. Jokainen mies kokee kovia, eikä ainoastaan fyysisesti. Toisista kasvaa konemaisia tappajia, toiset murtuvat täydellisesti. Pitkät taistelut ja ympäröivä viidakko voivat viedä hengen tai järjen. Kun loppu koittaa, kukaan ei ole entisensä.

Veteen piirretty viiva seuraa useita eri henkilöitä. Keskeisenä teemana ovat heidän ajatusmaailmansa  ja mietteensä sodasta. Pelko, ahdistus, ja koti-ikävä valtaavat mielen saarella, joka on maailman reunalla, keskellä ei mitään. Keskipisteenä on lähes koko ajan Jim Caviezelin esittämä Sotamies Witt. Muita tärkeitä henkilöitä ovat Kersantti Welsh (Sean Penn) ja korpraali Fife (Adrien Brody). Sivurooleissa nähdään mm. Nick Nolte, Elias Koteas, John Cusack. Pienemmissä rooleissa nähdään mm. Jared Leto, John Travolta, George Clooney ja Miranda Otto.

Melkoisen hidas tempo tekee elokuvasta hieman haastavan ja jos omia suosikkejasi ovat esimerkiksi Transformers tai Fast & Furious-elokuvat, sinulla todennäköisesti leikkaa kiinni viimeistään puolivälissä. Itse kuitenkin nautin rauhallisesta etenemisestä, sillä se antaa mahdollisuuden miettiä tarinaa sitä katsoessa, eikä vasta jälkeenpäin. Varsinaisen sotakuvauksen ohessa nähdään mm. luontokuvauksia Guadalcanalilta sekä miesten muistoja siviilistä. Taustalla soi miltei jatkuvasti mestari Hans Zimmerin musiikki.

Sotamies Witt (Caviezel)

Veteen piirretty viiva jäi pahasti samoihin aikoihin ilmestyneen Pelastakaa Sotamies Ryanin varjoon, eikä tämän takia mm. voittanut yhtään Oscareista, joihin se oli ehdolla. Se on kuitenkin säilyttänyt maineensa toimivana sotaelokuvana, joka vie katsojan sotilaiden ajatuksiin, ei niinkään heidän tekoihinsa.

Elokuvan DVD- sekä Blu-Ray-versiot ovat melko yleisiä, eivätkä edes ole kalliita. Katso, jos olet hyvien sotaelokuvien ystävä. 20th Century Foxin Blu-Ray on tasokas ja sisältää melkoisen määrän ekstroja.

Elokuvassa nähdään poikkeuksellisen paljon kaunista luontoa.

Myyrä kaupungissa (Krtek ve mésté)

Tutkiessani vanhoja tekstejä huomasin, että en ole kirjoittanut yhdestäkään piirretystä elokuvasta. Mikä häpeä. Ajattelinkin pikaisesti korjata asian yhdellä lempipiirretyistäni. Kyseessä on animaatioklassikko, Myyrä kaupungissa, vuodelta 1982.

Myyrä eli Krtek on tsekkoslovakialaisen Zdenêk Milerin luoma piirroshahmo. Se on seikkaillut noin 50:ssä lyhyessä animaatiossa. Jaksoja on näytetty useasti myös Suomessa, ja moni minun ikäiseni varmasti muistaa Myyrän omasta lapsuudestaan.

Myyrän ja hänen kavereidensa (hiiri, jänis ja siili) kotimetsää jyrätään ja paikalla aletaan rakentaa kaupunkia. Ystävykset tutustuvat uuden ajan hienouksiin ja pääsevät asumaan hotellissa ja varomaan vilkasta liikennettä. Lopuksi heillä tulee kuitenkin koti-ikävä ja he lentävät linnuilla takaisin kotimetsän jäljelle jääneisiin osiin.

Myyrä on opettavainen piirrossarja. Havaittavissa on tälläkin kertaa mm. ympäristönsuojelua sekä koneellistumisen vastustamista. Puheen puuttuminen tekee elokuvasta kaikenikäisten seurattavan ja veikeä musiikki pitää mielen melko kevyenä, vaikka päähenkilöllä menevätkin välillä asiat päin vittua.

Suosittelen kaikille. Hyväntuulinen lastenelokuva, jossa on nostalginen fiilis. Myyrä kaupungissa edustaa parasta itäblokin animaatiolaatua. Elokuvan kesto on noin 30min. Se löytyy DVD:llä osana Myyrän seikkailut-sarjaa. Itse latasin kyseisen elokuvan aarreaitasta nimeltä Malaysiabay.org. Tekstityksiä ei tarvita.

Kaupungissa Myyrälle ja kumppaneille luodaan tekometsä.

Taistelija (First Blood)

Ted Kotcheff ohjasi Taistelijan vuonna 1982. Elokuva oli jättimenestys kritiikistä huolimatta. Se loi maailmaan uuden toimintasankarin, katkeran Vietnamin veteraanin, John Rambon. Rambona nähtiin Sylvester Stallone, joka oli saanut kuuluisuutta elokuvassa Rocky.

Entinen erikoisjoukkojen sotilas John Rambo lähtee joulukuussa 1982 tapaamaan vanhaa taistelutoveriaan, mutta saa tietää, että tämä on kuollut. Rambo päättää majoittua hetkeksi läheiseen pikkukaupunkiin enen kuin jatkaa matkaansa. Kaupungin sheriffi, Will Teasle (Brian Dennehy) on toista mieltä.

Sheriffi pitää Ramboa kulkurina eikä halua tätä kaupunkiinsa. Rambo ei tottele, ja Teasle pidättää hänet. Poliisiasemalla Rambo joutuu selliin ja häntä pahoinpidellään. Tapahtumat tuovat hänen mieleensä ikäviä asioita menneisyydestä ja päässä naksahtaa. Rambo pahoinpitelee poliiseja ja pakenee asemalta. Alkaa hurja ajojahti, jonka aikana paljastuu mm. että yksi tai kaksi poliisia eivät häntä pysäytä.

Vietnam-traumojen käsittely oli jo alkanut päästä vauhtiin Rambon ilmestyessä. Aihetta käsitteleviä elokuvia oli jo ilmestynyt, mutta Taistelija toi oman näkokulmansa, joka viesti ongelmien jatkuvan sodan jälkeenkin. Vaikka Rambot ovat miltei puhtaasti toimintaelokuvia, ne sisältävät aina sodanvastaisen viestin. Ensimmäisessä elokuvassa näytetään, kuinka arvottomana ihmisenä Vietnamin veteraania saatettiin pitää. Sota, joka haluttiin unohtaa, tuli esiin kärsivien ihmisten muodossa, ja ongelmasta täytyi päästä eroon. Taistelijassa kuitenkin asiat ratkaistaan hieman eri tavalla kuin oikeassa elämässä.

Itse elokuva on jännittävä ja tarjoaa vauhtia. Takaa-ajo tapahtuu ensin vuoristossa, ja sitten sheriffin omassa kaupungissa. Taistelijassa kuullaan myös kuuluisa It's a Long Road, jonka sävelsi Jerry Goldsmith. Rambo tunnetaan poikkeuksellisen väkivaltaisena ja yliampuvana toimintaelokuvana, mutta se johtuu ainoastaan kolmen jatko-osan tuomasta maineesta. Ensimmäinen elokuva on paljon hillitympi, joskin yliampuvia kohtauksia on muutamia. Taistelija etenee seuraajiaan rauhallisemmin ja tarjoaa jopa hieman pohtimista katsojalle.

Universal on julkaissut Kolme alkuperäistä Ramboa DVD:lle ja muistaakseni jopa Blu-Raylle.  DVD:llä on useitaeri versioita, joten sopii valita mieleisensä. Elokuva ei ehkä ole täysin maineensa veroinen, mutta on silti ihan hyvää katsottavaa.

John Rambo (vas.) ja Sheriffi Will Teasle (oik.)

Ensi viikolla henkilökohtaisia suosikkejani.

American History X

Tony Kaye ohjasi vuonna 1998 kiistellyn ja kiitellyn elokuvan American History X. Se käsittelee rasismia, ja sen aiheuttamaa väkivallan kierrettä. Elokuvan pääosissa nähdään Edward Norton, sekä Edward Furlong.

Derek (Norton) on entinen skinhead joka vapautuu vankilasta, jossa hän istui kolmen vuoden tuomiota ammuttuaan mustan miehen, joka yritti varastaa hänen autoaan. Derek muuttui vankilassa ja kadotti rasistisen ajatusmaailmansa. Kotiin palattuaan hän kuitenkin huomaa, että hänen pikkuveljensä Danny (Furlong), on lähtenyt samalle polulle, millä hän itse oli nuorempana. Derekin on estettävä se, ennen kuin Dannylle käy yhtä huonosti.

American History X on kohtuullinen elokuva. Se saa suurta plussaa kipeän aiheen käsittelystä. Maahanmuuttovastaisuus ja rasismi Yhdysvalloissa ei rajoitu vain Ku Klux Klaaniin ja mustiin orjiin 1800-luvulla, vaan on ollut pysyvä ongelma kautta vuosikymmenien. Kaye on osannut hienosti purkaa aihetta hieman. Nortonin hyvä suoritus auttaa katsojaa tutkimaan kiistaa molempien osapuolten näkökulmasta.

Elokuva on ollut kassamenestys ja se on myöhemmin saanut hieman vinksahtanutta kulttimainetta. Sitä on usein pidetty rasismia ihannoivana elokuvana, joka kannattaa rasistista uusnatsi- ja skinhead-kulttuuria (Johtuen tarinan dramatisoinnista). Näin ollen American History X on löytänyt jalosukuisen kotinsa monesta mamu-vastaisesta DVD-hyllystä. Itse katson elokuvan elokuvana, ja ehkä sen jälkeen tutkin rivien välistä.

Elokuva on julkaistu suomalainen DVD-painos. Blu-Rayta en ole vielä löytänyt. Kannattaa katsoa. American History X on kiinnostava ja opettavainen, se on myös ihan hyvä illanviettoelokuva. Edes kaljaa et tarvitse kaveriksi.

Edward Norton on aina hyvä syy katsoa elokuva. Hänestä tykkäävät tytöt ja pojat.

007: Octopussy

Roger Moore alkoi olla jo hieman liian vanha, kun hänen kuudes Bondinsa, Octopussy ilmestyi 1983. Miehellä riitti kuitenkin virtaa samalla tavalla kuin aikaisemmissakin elokuvissa.

007:n kollega 009 kuolee, ja jättää jälkeensä väärennetyn koristemunan. Bond lähtee selvittämään mysteeriä, joka vie hänet Intiaan, ja lopulta Itä-Saksaan. Yksinkertainen väärennösjuttu paljastuukin maailmanluokan kriisiksi, ja Bond joutuu keskelle hullun venäläiskenraalin suunnitelmia kolmannen maailmansodan aloittamiseksi. Onneksi hänellä on apunaan salaperäinen Octopussy-niminen nainen.

Octopussy on niin sanottu semi-Bond. Ei aivan sieltä parhaasta päästä, mutta kestää silti monta katsomiskertaa. Vaikka Roger Moore häviääkin aina Sean Connerylle Bondina, ei hän ole mikään huono. Mooren Bond-hahmossa on tyyliä ja se on paljon humoristisempi kuin Conneryn. Tällä kertaa päästään Intian eksoottisiin maisemiin. Elokuvan ikimuistoisin kohtaus lieneekin taksien takaa-ajo slummikaduilla. Muuten Octopussy muistetaan lähinnä tunnuskappaleestaan, All Time High, jonka laulaa Rita Coolidge.

Bond-tyttöä, Octopussya näyttelee Maud Adams. Elokuvassa nähdään tietysti myös tuttu kaarti Lois Maxwell ja Desmond Llewelyn. M kuitenkin on vaihtunut Robert Browniin, Bernard Leen kuoltua. Elokuvan ohjaajaksi pääsi toista kertaa John Glen.

Ihan hyvä perus-Bond. MGM:n lukemattomat DVD- ja Blu Ray-julkaisut ovat saatavilla miltei kaikkialta. Kannattaa etsiä James Bondin 50-vuotisjuhlajulkaisuja, jos haluaa huippulaatua ja kovia ekstroja. Eivät ole kalliita.

Bond (Moore) ja Octopussy (Adams)

LAUANTAI 5.4.2014. ELOKUVA TULEE HUOMENNA TELEVISIOSTA, NELONEN 21:00, KATSOKAA!