Nanking (Nanjing! Nanjing!)

Luettuani Iris Changin kiitellyn teoksen Nanjingin verilöylystä 1937 kiinnostuin aiheesta sen verran, että katsoin velvollisuudekseni katsoa aihetta käsitteleviä elokuvia. Niitä löytyi useita, mutta kaksi teosta nousi selvästi esille muita enemmän. Surullisenkuuluisa Black sun: The Nanking Massacre, jonka odotan edelleen saapuvan postilaatikkooni, ja uudempi elokuva Nanking, joka on nyt vuorossa.

Kyseinen elokuva on kiinalaisvoimin ja megabudjetilla väsätty ja se valmistui vuonna 2009.  Ohjaajana toimi Lu Chuan. Nanking (englanninkieliseltä nimeltään City of Life and Death) on historiallisesti tarkka, joskin hieman mieto kuvaus japanilaisten hirmutöistä Kiinan tuolloisessa pääkaupungissa. Se keskittyy kuvaamaan verilöylyä useista näkökulmista: Välillä seurataan japanilaista sotamies Kadokawaa, välillä kiinalaisia sotavankeja sekä siviilejä ja välillä John Rabea, kuuluisaa natsia, joka pelasti tuhansia ihmishenkiä kaupungin kaaoksessa.

Nankingin tavoite on olla opettavainen elokuva ja sen pyrkii esittämään tapahtumat realistisesti. Tämä osaltaan vähentää varsinaisen juonen keskeistä asemaa, ja elokuvaa tuntuukin välillä pomppivan kohtauksesta toiseen kummallisesti. Siinä ei ole huikeaa loppuräiskintää, mutta tällaisessa elokuvassa sitä tuskin moni kaipaa.

Elokuvan arvoa vähentävät julmuuksien kuvaukset, jotka näytetään kummallisessa valossa. Tuntuu aivan siltä, kuin niitä yritettäisiin hieman kaunistella. Häiritsemään jää myös se, että julmuuksia tekevät japanilaiset näytetään kovin syyllisyydentuntoisina, mitä he eivät tämän asian suhteen ole vielä nykyäänkään.

Nanking on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat sivistää itseään tai katsoa vakavaa draamaa. Ei ole mikään hilpeä elokuva, mutta ei myöskään ylitsepääsemättömän raaka, kuten 14 vuotta aikaisemmin  valmistunut toverinsa, jonka näkemistä jännitän jo nyt.

Melko uusi Blu-Ray julkaisu, löytyy aika monesta viihde-elektroniikan paratiisista, kuten vaikkapa Anttilasta.

P.S. Elokuva on mustavalkoinen.