Komisario Palmu-elokuvat

Kun nyt on kotimaiseen filmiin paneuduttu, niin tehdään se kunnolla. Yksi Suomen elokuvahistorian paremmistaälynväläyksistä on Mika Waltarin Komisario Palmu-kirjojen filmatisointi. Kaksi hänen kirjoistaan päätyi elokuvaksi, tämän jälkeen hän teki kolmannen kirjan miltei suoraan käsikirjoituksen muotoon ja neljäs syntyikin jo ilman hänen apuaan. YLE:n kanavat esittävät näitä elokuvia miltei säännöllisesti.

Vasemmalta oikealle Palmu, Virta ja Kokki.

Tarinat sijoittuvat elokuvissa 50-luvun loppuun ja 60-luvulle. Komisario Palmu (Joel Rinne kaikissa elokuvissa) on vanha ja kokenut rikospoliisi. Hän muistuttaa ulkonäöltään paljolti toista vanhaa ja ärtyisää miestä, Josif Stalinia. Palmu pitää yllä rikospoliisin ryhmää Helsingissä apureidensa ylietsivä Kokin (Leo Jokela kaikissa elokuvissa) ja poliisimies Virran (Matti Ranin kaikissa elokuvissa) kanssa. Hänellä on taipumusta pikaiseen kiihtymiseen ja nuorempien ihmisten tahalliseen ärsyttämiseen. Palmu uskoo maalaisjärkeen ja näin ollen onnistuu päätelmissään helpommin, kuin nuori Virta, joka on kirjanoppinut ja painottaa akateemisen sivistyksen tärkeyttä. Kokki on poliisin tehtävissä kokenut mies, joka tuntee hyvin Helsingin ja sen asukkaat. Kolmannessa elokuvassa, Tähdet kertovat, komisario Palmu, Virrasta tehdään rikospoliisin päällikko ja näin ollen hänestä tulee Palmun esimies. Viimeisessa elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu, Palmu on jo siirtynyt eläkkeelle ja hankkinut itseään huomattavasti nuoremman vaimon.

Neljästä Palmu-elokuvasta ensimmäinen on onnistunein ja viimeinen vähiten onnistunein. Mikään niistä ei kuitenkaan ole huono tai edes keskinkertainen, vaan kaikki ovat melko loistavia. Kaikki elokuvat on ohjannut suomalaisen elokuvan legenda, Matti Kassila.



Komisario Palmun erehdys


Sarjan ensimmäinen teos, Komisario Palmun erehdys, on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi tarkoittaen, että jokaisen suomalaisen pitäisi olla sen nähnyt. Se on mestariteos joka edustaa kotimaisittain erittäin laadukasta elokuvaa erittäin laadukkailla näyttelijöillä. Elokuva valmistui 1960 ja keräsi kriitikoilta ylistystä heti ensi-illasta lähtien.

Komisario Palmun ryhmä saa kutsun helsinkiläiseen kartanoon, jossa suvun rahoilla elänyt rattopoika Bruno on hukkunut kännissä omaan uima-altaaseensa. Kun Palmu tutkii asiaa, hän huomaakin, että kyseessä ei ollut onnettomuus.

Epäiltyjä riittää, ahneesta ex-vaimosta (ohjaajan nättiäkin nätimpi vaimo, Aino Mantsas) vihaiseen tätiin (Saara Ranin), humalaisesta ylioppilaasta (Pentti Siimes) kellarista löytyneeseen kirjailijaan (Leo Riuttu). Poliisi on kovan paikan edessä, varsinkin kun lyhyen ajan sisään saadaan toinenkin ruumis. Elokuva tarjoaakin jännitystä taukoamatta alusta loppuun. Mukaan mahtuu avaruushumala työajalla, salainen pornokirja ja uskomattomia juonitteluja.

Komisario Palmun erehdys on mainio esimerkki klassisesta rikosjännäristä. Yllättäviä juonenkäänteitä, persoonallisia henkilöhahmoja ja ympäristö, joka on kuin luotu mehukasta murhaa varten. Tarina on myös viittaus yhteentörmäyksestä, kun tavalliset ihmiset saapuvat tonkimaan ylemmän yhteiskuntaluokan asioita. Poliisikolmikko aiheuttaakin melkoista sekoilua kartanon murhatutkimuksissa.

Elokuvassa on myös huomattavasti huumoria, josta suuri osa saadaan väännettyä päähenkilöiden hauskoista persoonallisuuksista. Tämä ominaisuus oli mukana kaikissa myöhemmissä Palmu-elokuvissa ja onkin sarjan suurimpia vahvuuksia.

Elokuvassa nähdään myös Pikku Myylle äänensä antanut Elina Salo.



Kaasua komisario Palmu

Vanha rouva löydetään asunnostaan kuolleena. Käy ilmi, että hänet on murhattu kaasulla, ja että ennen murhaa on rouvan lähipiirissä tapahtunut kaikenlaista merkillistä. Palmu, Virta ja Kokki kohtaavat taas haasteita ja kummallisia epäiltyjä mm. uskonlahkoa johtavan pedofiilin sekä villin sukulaispojan ja hänen takertuvan seuralaisensa.

Näyttelijäkaartista löytyvät jälleen Pentti Siimes, Elina Salo ja Aino Mantsas. Mukana tällä kertaa olivat myös Saulo Haarla, Esko Salminen sekä Henny Waljus uhrin roolissa. Kaasua, komisario Palmu ei jää kovinkaan paljoa edeltäjänsä varjoon, vaan antaa jännittävän mysteerin nerokkaalla huumorilla maustettuna.

Aikakaudelle (elokuva valmistui vuonna 1961) hieman hävytön huumori ja persoonalliset hahmot lienevät tälläkin kertaa elokuvan vahvin puoli. Lopputulos on jälleen hieno kokonaisuus, jonka voi katsoa kerta toisensa jälkeen, ei vähiten jännittävien käänteiden tai Elina Salon takia.

Kaasua, komisario Palmu on edeltäjänsä tavoin takuuvarma hitti. Jos et ole nähnyt, sivistyksessäsi on suuri aukko.

Palmu ja Pentti Siimeksen esittämä ''Boheemitaiteilija'' Kuurna.

Tähdet kertovat, komisario Palmu


Waltari kirjoitti käsikirjoitusmuotoisen romaanin Fennada-elokuvayhtiön pyynnöstä. Näin syntyi vuonna 1962 kolmas Palmu-elokuva.

Helsingin Tähtitorninmäellä löytyy kuollut mies, joka paljastuu eläköityneeksi antikvariaatin omistajaksi, joka oli ollut mäellä katselemassa tähtiä. Lähistöltä löytyy myös romutettu auto. Ensin rikospoliisi epäilee nuoria huligaaneja, mutta Palmu on eri mieltä. Miksi nuoret tappaisvat harmittoman ukon? Ja mikä merkitys arvoituksellisella kaukoputkella on? Jälleen kerran sekoilun määrä on päätähuimaavaa, kun tarinaan astuvat mukaan nenäkäs toimittaja, sekä salaperäinen Majuri Vadenblick (Helge Herala).

Tähdet kertovat, komisario Palmu tarjoaa herkullisia henkilöhahmoja aikaisemmista elokuvista jo tutuksi tulleiden näyttelijöiden tulkitsemina. Mukana ovat jälleen Pentti Siimes, Esko Salminen ja Aino Mantsas.

Kolmas Palmu-elokuva antaa myös viittauksia suomalaisen yhteiskunnan muuttumisesta, osansa saavat lehdistö ja vapaa sana, nuorisokulttuuri, ja poliisilaitoksen tekninen kehittyminen. Samalla kuvataan, kuinka vanha Palmu alkaa jo menettää kiinnostustaan, eikä tahdo muutenkaan enää pysyä nuorten poliisien perässä.

Helge Heralan esittämä Majuri Vadenblick muistuttaa hämmästyttävästi jotakuta kuuluisaa henkilöä, mutta ketä?

Vodkaa, Komisario Palmu

Vuosien kuluttua aikaisemmista elokuvista, Virta on nyt töissä sisäasiainministeriössä ja Kokki on perustanut oman ravintolan. He lyöttäytyvät kuitenkin yhteen Virran saatua käskyn tutkia Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytävien neuvottelujen ympärillä vallitsevaa kohua. Yllätyksekseen he törmäävät eläkkeelle jääneeseen Palmuun.

Neuvottelujen aikana yleisradion toimittaja pääsee hengestään ja kun Virran edustama virkavalta pidättää väärän miehen, saa Palmu Yleisradiolta tehtävän selvittää oikea murhaaja. Suhteet itänaapuriin ovat koetuksella, kun tutkimusten aikana selviää yhtä ja toista mm. käydyistä neuvotteluista.

Kolmesta aikaisemmasta elokuvasta poiketen Vodkaa, komisario Palmulla ei ole enää Mika Waltarin kanssa mitään tekemistä. Se ei myöskään ole perinteinen murhamysteeri, vaan enemmänkin kylmän sodan tyylinen vakoilujännäri, ainakin loppua kohden. Vakionäyttelijkaartia ei enää ole (pääkolmikkoa lukuunottamatta) ja persoonalliset henkilöhahmot ovat kadonneet, poislukien kuitenkin ensimmäisessä elokuvassa esiintynyt Matti Oravisto, joka esittää perinteistä suomalaista ryssänvihaajaa.

Elokuva ei kuitenkaan ole huono, vaikka niin usein väitetään. Siinä on hyvää otetta, ja mielenkiintoinen juoni, joskin tarinassa on hieman vaikea pysyä mukana. Yhteiskunnallisiin aiheisiin viitataan taas, tällä kertaa tarkastelun aiheena ovat suhteet Neuvostoliittoon, joka oli erittäin ajankohtainen asia elokuvan ilmestyessä vuonna 1969. Vodkaa komisario Palmu on myös sarjan ensimmäinen värielokuva, joka tuo tiettyä ilmettä tarinalle.

Viimeinen elokuva nähdään väreissä, mikä antaa tarinalle hyvää potkua.

Komisario Palmu on yksi hienoimpia fiktiivisiä poliisihahmoja, joita tiedän. Hän on myös yksi mieleenpainuvimmista elokuvahahmoista. Neljän elokuvan aikana voi myös hyvin seurata hänen sekä apuriensa elämäntaivalta ja kehittymistä. Tämä on elokuvasarjoissa valitettavan harvinainen piirre. Toinen kiinnostava seikka on Helsinki. Pääkaupunkiseudulla on keskeinen rooli kaikissa elokuvissa, ja sen kuvaaminen on olennainen osa kerrontaa.

Elokuvissa on myös muita toistuvia sivuteemoja, kuten (todella) runsas alkoholin käyttö, sekä nuoret rakastavaiset. Viimeinen elokuva kuitenkin tekee melkoisen poikkeuksen, ehkä juuri siksi, että alkuperäinen käsikirjoittaja oli poissa kuvioista.

Neljään tarinaan mahtuu huumoria, draamaa ja jännitystä. Palmut ovat niin tärkeä osa suomalaista kulttuuria, että jokaisen olisi nähtävä ne. Harmillista, että nykyään ihmiset kiinnostuvat helpommin sellaisestakin roskasta, kuten 21 tapaa pilata avioliitto tai Leijonasydän. Ne ovat toki hyvä esimerkki siitä, kuinka sieluttomia luomuksia voi suomalainen mieli saada rahan toivossa.

Kaikki esitellyt Palmu-elokuvat on julkaistu Finnkinon toimesta DVD:lle. Mukana on myös joitain ekstroja. Nämä tulevat kyllä televisiostakin niin usein, että ei tarvitsisi edes ostaa. Tein sen silti.