Ugetsu - kalpean kuun tarinoita (Ugetsu Monogatari)

Rauhan ja levon aikaan kuuluvat rauhalliset elokuvat. Ugetsu - Kalpean kuun tarinoita on juuri tähän tarkoitukseen sopiva elokuva. Se on leppoisa ja rento kummitustarina jota ei ole pituudella pilattu (1h 30min). Kenji Mizoguchi ohjasi Kalpean kuun tarinoita vuonna 1953. Pääosissa näyttelevät Masayuki Mori, Machiko Kyo, Kinuyo Tanaka, Eitarô Ozawa ja Mitsuko Mito.

1500-luvun sotaisaan Japaniin sijoittuva elokuva kertoo kaksi rinnakkaista tarinaa maalaismiehestä, hänen langostaan, sekä näiden vaimoista. Genjurô (Mori) ansaitsee saviruukuilla, joita hän myy kaupungissa. Tuotoilla hän tavoittelee vauraampaa elämää vaimolleen Miyagille (Tanaka) sekä heidän pienelle lapselleen. Naapurissa asuva Tobei (Ozawa) on saamaton nahjus, joka unelmoi samurain elämästä, eikä ota kuuleviin korviinsa vaimonsa Ohaman (Mito) varoituksia.

Pariskunnat lähtevät yhdessä ihmisten ilmoille myymään ruukkuja. Matkan aikana miehet joutuvat eroon vaimoistaan ja naisten poissaollessa ukot eksyvät väärille poluille. Edessä on vaivalloinen matka takaisin kotiin.

Mizoguchin luoma ilmapiiri elokuvassa on melko realistinen huolimatta siitä, että se sisältää näkyjen näkemistä ja kummittelua. Pääosissa ovat aivan tavalliset juntit, jotka havittelevat yläluokkaista elämää. Uhreiksi jäävät vaimot saavat kärsiä miesten ahneudesta ja itsepäisyydestä. Vaikka tarina päättyy onnellisesti, ei kukaan saavuta lopussa unelmiaan. Elokuva kuvastaakin hyvin 50-luvun raunoitunutta Japania, joka vain vuosikymmentä aikaisemmin oli tavoitellut vaurautta sekä sotilasmahtia, huonolla menestyksellä.

Ugetsu - Kalpean kuun tarinoita on kaikinpuolin mainio elokuva. Se on taiteellinen, kaunis ja japanilaiseksi poikkeuksellisen selkeä elokuva. Teos oli kansaivälinen menestys ja tänä päivänä sitä pidetään yhtenä maailman parhaimmista elokuvista, joskaan se ei ole kotimaassaan saanut kovin suurta huomiota..

Genjurô (oik.) haaveilee paremmasta elämästä perheelleen.

YLE Teema näytti Ugetsun noin kuukausi sitten. Suomalaista DVD:tä tuskin on, mutta Criterion on julkaissut elokuvasta oman painoksensa, joka on tottakai melko laadukas. Ugetsu on siinä määrin rakastettu elokuva, että sen löytää myös rakastetulta sivustolta, Piratebay:sta.

Salainen agentti 007 ja tohtori No (Dr.No)

M16 menettää yhteyden Jamaikan agenttiinsa Strangwaysiin sekä tämän sihteeriin kesken radiolähetyksen. Heistä ei sen jälkeen kuulu enää mitään ja tiedustelupalvelun päällikkö, koodinimeltään M (Bernard Lee) lähettää James Bond-nimisen agenttinsa (Sean Connery) (koodinimi 007) selvittämään, mitä on tapahtunut.

Jamaikalla Bondille selviää, että monikin asia on mullin mallin. Felix Leiter CIA:sta kertoo hänelle, että Yhdysvaltain avaruusraketteja häiritään ja häirintä tulee Jamaikalta. Kaksi tapausta punoutuvat yhteen ja johtavat kiinalaisen tohtori No:n (Joseph Wiseman) jäljille.

Ensimmäinen Bond-elokuva on kokeellisella asenteella tehty elokuva. Sean Connery oli jo jokseenkin tunnettu, muttei mikään maailmanluokan tähti. Muita näyttelijöitä oli tuskin ikinä nähty valkokankaalla. Pienellä budjetilla ohjaaja Terence Young sekä tuottajat Harry Saltzman ja Albert R. Broccoli tähtäsivät keskinkertaiseen ja ihan perushyvään elokuvaan. Kukaan ei tiennyt että he olivat aloittaneet maailman menestyneimmän elokuvasarjan.*

Ilmestyessään 1962 elokuva ei ollut välitön hitti, mutta sen kasvatti kassaansa koko ajan ja seuraavan Bond-elokuvan ilmestymiseen mennessä tohtori No oli tienannut melkein 60 miljoonaa dollaria, mikä on huomattavasti nähden elokuvan budjettiin (miljoona dollaria). Connery löi itsensä lopullisesti läpi tähtenä Ja Andressista tuli seksisymboli, joka pääsi myöhemmin näyttelemään mm. Dean Martinin, Frank Sinatran ja Elviksen rinnalla. Terence Young päätyi ohjaamaan heti seuraavana vuonna uuden Bond- elokuvan ja vielä yhden vähän myöhemmin.

Salainen agentti 007 ja tohtori No on mestarillinen Bond. Jännittävä, kuitenkin realistinen tarina, sekä mielenkiintoiset hahmot siivittävät elokuvaa hyvin eteenpäin. Kolme ensimmäistä Bond-elokuvaa ovatkin siinä mielessä merkittäviä, että ne loivat peruselementit koko myöhemmälle sarjalle, ja näitä elementtejä on noudatettu Daniel Craigin aikoihin asti.

Elokuvan naispääosan esittäjä Ursula Andress, kuuluisassa kohtauksessaan.

MGM on julkaissut ainakin kaksi eri DVD-painosta. Uudempi sisältää lukuisan määrän ekstroja mm elokuvan tekemisestä ja kuvauspaikoista. Tohtori No:n saa myös Blu-Rayna. Suomen televisiossa Bond-elokuvia esitti ennen Mtv3, nykyään Nelonen ja miltei koko elokuvasarja nähdäänkin aina, kun uusi Bond saa tv-ensi-illan.

*Harry Potter on nykyään maailman kaupallisesti menestynein elokuvasarja, James Bond tulee kolmantena. Kuitenkin voidaan olla yhtä mieltä siitä, että James Bondin merkitys populaarikulttuurille on paljon suurempi kun Harry Potterin, joka on vedonnut lähinnä nuoreen yleisöön. Sitä paitsi inflaatioon sovitettuna James Bond-sarja olisi edelleen menestyksekkäin.

Taksikuski (Taxi driver)

Mielestäni parhaimpia elokuvia ovat aina ne, jotka pureutuvat ihmismieleen, sen valoisiin ja synkkiin sopukoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi Veteen piirretty viiva, Yöportieeri sekä Taksikuski. Tänään vuorossa jälkimmäisin.

Martin Scorsesen ohjaama Taksikuski ilmestyi vuonna 1976. Sen pääosassa oli tuolloin juuri pinnalle noussut tähti Robert De Niro. Muissa rooleissa nähdään mm. nuori Jodie Foster, Cybill Sheperd sekä Harvey Keitel. Taksikuski oli maailmanlaajuinen menestys ja sittemmin äänestetty useita kertoja maailman parhaimpien elokuvien joukkoon.

Nuori Travis Bickle palaa Vietnamista New Yorkiin tyhjän päälle. Elämä on vasta aluillaan, mutta tuntuu kuin mitään ei olisi jäljellä. Hän kuitenkin ryhdistäytyy ja alkaa ajamaan yövuoroja taksikuskina, lähinnä jatkuvien uniongelmiensa takia. Tässä työssä hän tutustuu New Yorkin yöelämään ja pimeisiin puoliin.

Travis kärsii uniongelmien lisäksi yksinäisyydestä sekä epätoivoisuudesta. Hänen sisällään kasvaa viha kaupungin roskaväkeä vastaan. Huorat, varkaat, juopot ja narkkarit saavat hänen verensä kiehumaan. Kun auton takapenkiltä on pesty monet spermat, ja ympäröivä yhteiskunta ei vaan muutu ystävälliseksi, päättää Travis iskeä takaisin.

Travis on hahmona hieman vastenmielinen henkilö, jonka ajatuksia ei ole helppo ymmärtää. Kuitenkin katsoja näkee hänestä turhautuneisuuden ja katkeruuden likaista yhteiskuntaa vastaan. Väkivaltaisen ja vainoharhaisen miehen sisällä on inhimillinen olento, joka yrittää kovasti olla ihmisystävällinen siinä kuitenkaan onnistumatta. Yritykset päättyvät Travisin omaan tietämättömyyteen tai muiden ihmisten välinpitämättömyyteen ja kylmyyteen.

Travis Bickle, roskaväen vihollinen nro.1.

Elokuvassa parasta on Travis ja hänen ajatuksenkulkunsa. Väkivaltaisiksi muuttuvat ideat lisääntyvät ja lisääntyvät, kun hänellä ei edes ole ketään, kenelle purkaa niitä. Mitä pidemmälle hän menee, sitä syvemmältä hän joutuu kaivamaan itsensä ulos tarinan lopussa. Pääasia, että Travis on kuitenkin niin kiinnostava, että elokuvassa ei juuri muita henkilöitä tarvita.

Taksikuski on uskomattoman hieno elokuva. Se on esimerkillinen tarina siitä, kuinka maailma voi toisinaan olla paha paikka elää. Elokuva täydellistyy hyvillä näyttelijöillä, sekä melko synkällä tunnelmallaan, mikä purkautuu vasta loppukohtauksessa, jossa ei verta säästellä. Kannattaa ja pitääkin katsoa. Taksikuski on osa yleissivistystä.

Taksikuskista on useita julkaisuja. Kuitenkin paras lienee Sonyn klassikkokokoelmaan kuuluva Blu-Ray, jossa on mukana hullut määrät ekstroja sekä kaunis ääni ja kuva. Ei ole enää kovin hintavakaan.

Ilsa - the Tigress of Siberia

Palataksemme niihin elokuviin, jotka hyväilevät aivojen pimeämpiä sopukoita, otetaan käsittelyyn taas yksi Ilsa-elokuva. Tällä kertaa sarjan viimeinen teos, Ilsa - the Tigress of Siberia. Elokuva olisi suomennettuna Ilsa - Siperian naarastiikeri, joten lienee sanomattakin selvää, miksi nimi on jätetty kokonaan kääntämättä.

Tigerss of Siberia valmistui kanadalaisvoimin vuonna 1977. Sen ohjasi Jean LaFleur ja tuottajana toimivat Ivan Reitman sekä Roger Corman, joista jälkimmäinen on harjaantunut myös näyttelemisen ja ohjaamisen saralla. Pääosassa on tuttuun tapaan Dyanne Throne.

Vuosi 1953. Paikka: Vankileiri Gulag 14 Siperiassa. Ilsa palauttaa poliittisten vankien uskoa kommunistiseen järjestelmään kiduttamalla heitä. Siinä sivussa hän ehtii viettää villejä orgioita ja ryyppyjuhlia leirin henkilökunnan kanssa. Ilsan ura tulee kuitenkin taas kerran päätökseen, kun Stalin kuolee ja Gulag-leirit suljetaan.

20 vuotta myöhemmin urheilualalla toimiva Yakurin-niminen mies matkustaa Kanadaan joukkueensa kanssa. Pojat päättävät käydä tutustumassa paikalliseen prostituutioon ja vierailevat huoratalossa. Siellä Yakurin tapaa menneisyydestään tutun henkilön, jota ei ehkä olisi halunnut nähdä..

Kolmesta muusta Ilsa-elokuvasta poiketen verityöt ja riettaudet jäävät vähemmälle ja Tigress of Siberia keskittyy juoneen. Kömpelöä kylmän sodan vakoilujännäriä tavoitteleva tarina on aika kökkö. B-luokkaisen Grindhouse-elokuvan vaatimukset täyttyvät hyvin. Tyhmää dialogia, huonoja lavastuksia ja idioottimaisia juonenkäänteitä löytyy.

Elokuvan nimi on harhaanjohtava, sillä pääosin tapahtumat sijoittuvat 70-luvun Kanadaan. Itse vankileirihölmöily jää poikkeuksellisen vähäiseksi. Harmillista sinänsä, sillä Ilsa-elokuvia katsotaan pilke silmäkulmassa juuri sadistisen, mutta kalkkunamaisen väkivallan (ja pehmopornon) takia. Ilsa-sarja on esimerkki siitä, miten menestyselokuvan maineella ratsastavat jatko-osat ovat toinen toistaan huonompia.

Kohta sattuu...

Ilsa - the Tigress of Siberia on kertakäyttötavaraa. Elokuva epäonnistuu yrittäessään poiketa vankilaelokuvien normaalista kaavasta. Muutama hassu lausahdus ja Ilsan uhkeat moudot ovatkin ne kaksi ainoata asiaa, mitkä saivat jatkamaan elokuvan katsomista. Muutoin olisin lopettanut puolen tunnin jälkeen.

Elokuvan suomalainen DVD-painos on Scanboxin julkaisema ja se kuuluu kolmen Ilsan sarjaan. Sarjassa ovat kaikki muut elokuvat, paitsi epävirallinen Ilsa - the Mad Butcher. Mitään ekstroja mukana ei ole, mutta itse elokuvan nähtyäni en niitä kaipaakaan.

Paratiisihotelli (Hotel Paradise)

Miltä kuullostaisi WiP-elokuva Etelä-Amerikan viidakoissa? 80-luku, Italia, alastomuus ja muut tutut elementit puskevat ovat keskeisiä tekijöitä Paratiisihotellissa, joka on B-luokan roskaelokuvaa huonoimmillaan. Tämä klassikon tittelistä nauttiva seksploitaatioelokuva valmistui 1980, ja sen on ohjannut Edoardo Mulargia.

Nimettömässä Etelä-Amerikan maassa keskellä viidakkoa on työleiri, jossa valtio yrittää vankien kustannuksella kaivaa jalokiviä. Koska työ on likaista, raskasta ja se pitää tehdä lähes alasti, on loogisin vaihtoehto käyttää nuoria naisvankeja. Vartijoiden likaisesta käytöksestä kärsivät mm. Frida, Rosita ja voodootyttö Muriel, sekä leirille saapuvat vangit Lorna ja Maria. Samaan aikaan alueella toimiva kapinallisryhmä aikoo iskeä leirille lisätuottojen toivossa. Myös vangeilla on oma pakosuunnitelmansa. 

Mitä hyvää, mitä huonoa? No aika pitkälti pelkkää huonoa. B-luokan elokuvia ja eksploitaatiogenreä katsotaan joko aitoja taideteoksia (Cannibal Holocaust, Django-kostaja) etsien tai puhtaasti pilke silmäkulmassa (Ilsa-elokuvat, the New Barbarians) ja huumorimielessä. Paratiisihotellista ei kuitenkaan saa irti oikein mitään. Turhan teennäisesti näytelty elokuva on täynnä tylsyyttä, eikä sillä ole mitään uniikkia piirrettä tai edes yhtä saatanan nerokasta kohtausta. Rahastusmielessähän Paratiisihotelli on tehty mutta luulisi nyt työryhmän edes panostavan.

Hyvänä puolena näissä elokuvissa ovat aina väkivalta ja paljas pinta. Nyt kuitenkin väkivalta on melko vähäistä ja paljas pinta niinkin huonosti toteutettu (vaikkakin poikkeuksellisen rohkeaa) että välillä jopa toivoisin naisten olevan mielummin täysin pukeissa. Murielia esittävä Ajita Wilson on poikkeuksellisen kuuma pakkaus, mutta kun etsin hänestä tietoa, luin, että kyseinen henkilö oli syntymänimeltään George Wilson. Epäilyttävää...

Sileitä tissejä, ei niinkään sileitä pimppoja, ja aivan tolkuttoman paska elokuva. Paratiisihotellin ainoaksi plussaksi jäävät B-elokuville ominainen kumma musiikki, sekä aika ajoin näytetyt seksikohtaukset, jotka nekin ovat enemmänkin surullisia. Katso vain, jos sinulle maksetaan siitä.

Another World Entertainmentin DVD on elokuvan Suomessa julkaistu painos. Kuva ja ääni ovat mitä ovat, kuten aina tämän lajityypin elokuvissa. Kuitenkin kyseessä on laadultaan ihan katsomiskelpoinen julkaisu. Uudet ikärajasäädökset ovat määritelleet elokuvan kielletyksi alle 18-vuotiailta, vaikka Paratiisihotellin nähdessään pienet lapset vain sanoisivat, että ''Kuka tällaisesta edes kiihottuu?'' 

Onpa siitä kauan, kun on viimeksi tullut kirjoitettua, no mitä sitten? Ehkä tämä vielä tästä.

Tauon jälkeen tarkasteluun pääsi Hell Ride, räväkkä amerikkalainen toimintaelokuva vuodelta 2008. Sen on ohjannut Larry Bishop, joka tunnetaan paremmin näyttelijänä. Bishop näytteleekin pääosaa elokuvassa, ja hänen rinnallaan nähdään Eric Balfour sekä Michael Madsen.

Pistolero (Bishop) on Victors-nimisen prätkäjengin johtaja. Hänen kaksi lähintä miestään ovat Comanche (Balfour) ja the Gent (Madsen). Kolmikko saa kuulla, että heidän aikoinaan pois ajamansa kilpaileva jengi Six-Six-Six'ers on palaamassa alueelle. Pistolero hautoo kostoa vuosien takaisesta välikohtauksesta, jossa hänen tyttöystävänsä tapettiin. Väkivallalta ei voida välttyä.

Hell Riden on tuottanut Quentin Tarantino ja hänen kädenjälkensä näkyy tyylikkäissä toinintakohtauksissa ja Madsenin kiehtovassa hahmossa. Myös Bishop sekä Balfour ovat mainioita näyttelijöitä, joskin tahtovat jäädä Madsenin varjoon. Elokuvassa nähdään myös Vinnie Jones, Dennis Hopper sekä David Carradine.

Elokuva on tehty kunnianosoituksena 60- ja 70-luvun outlaw biker-elokuville. Se tarjoaa väkivaltaa, tyylikkyytä, sekä vähäpukeisia ja toisinaan alastomia naisia. Tarina itse ei ole kummoinen ja tuntuu vähän pomppivan sinne sun tänne, mutta tämän lajityypin edustajissa juoni on kokonaan toissijainen seikka.

Elokuvassa nähdään myös Dana, jota esittää Chileläinen Leonor Vanela.

Future Film on julkaissut elokuvan suomessa DVD:llä. Ei ole tullut kaupoissa vastaan, mutta eiköhän joku Discshop auta, jos haluat tämän ostaa. Hell Ride on ihan katsomisen arvoinen, ja kyllä sillä ainakin yhden illan viettää.

Death Proof

Tarantino tulee tuskin ikinä elämänsä aikana ohjaamaan paskaa elokuvaa. Hänen Art House-väkivaltansa ja nokkelat dialoginsa vetoavat katsojiin varmasti vielä kymmenenkin vuoden päästä. Vuonna 2007 valmistunut Death Proof ei ole poikkeus. Se julkaistiin Yhdysvalloissa yhdessä Planet of Terror-nimisen elokuvan kanssa, mutta meilläpäin molemmat ovat kaksi erillistä teostaan. Planet of Terrorin on sitäpaitsi ohjannut Robert Rodriguez.

Elokuva kertoo huolellisella otteella Stuntman Mike-nimisestä psykopaatista (Kurt Russell), sekä nuorista tytöistä, joita hän väijyy teiden varsilla. Kun Mike löytää kohteen, muuttuu hän verenhimoiseksi metsästäjäksi, joka on valmis mihin vain, saadakseen aikaan yhden ruumiin lisää. Kuitenkin jotkut eivät aio vain tyytyä olemaan uhreja.

Tarinassa on periaatteessa kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa seurataan ensimmäisen tyttöporukan epäonnista matkaa, toisella puoliskolla toisen. Kummallakin kerralla tutustutaan ensin tyttöihin, jonka jälkeen Mike astuu kuvaan vähitellen. Hänet esitetään katsojalle ensi silmäyksestä asti epäilyttävänä ja vaarallisena, mikä tuo jännitystä mukaan.

Death Proof on täynnä Tarantinolle ominaisia herkullisia vuoropuheluita, tyylikästä musiikkia, sekä muutama hyvin verinen hetki, jotka saavat ihon sopivasti kananlihalle. Parhaiten mieleen tulee jäämään kuitenkin itse psykopaatti Mike lähinnä hilpeytensä ja koomisen olemuksensa ansiosta. Menoa siivittävät myös kivat pikku viittaukset muihin Tarantinon ja Rodriguezin elokuviin. Sokerina pohjalla ruudulle ilmestyvät mm Eli Roth, Zoë Bell omana itsenään, sekä ohjaaja itse.

Puolivälissä nähdään myös mukava sylitanssikohtaus.

Death Proof on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Se on hieno Tarantino-tuotos täynnä tyyliä, toimintaa, tyttöjä ja huumoria. Muutamassa kohdassa myönnän jopa hieman jännittäneeni. Svensk Filmindustrin julkaisema Blu-Ray on kohtuulisen hyvä hankinta, varsinkin, kun sen löytää halvalla. Näin hyvä elokuva ansaitsee vähintään HD-laatua.

Moraalittomia tarinoita (Contes Immoraux)

Puolalainen Walerian Borowczyk on tunnettu surrealistisista elokuvistaan. Hänen ranskalainen tuotoksensa Moraalittomia tarinoita on hyvä esimerkki. Se on vuonna 1974 valmistunut eroottinen draama, joka koostuu neljästä lyhyestä tarinasta.

Ensimmäisessä tarinassa nuori André yllyttää serkkunsa sukurutsaukseen merenrannalla ja opettaa hänelle nousuvedestä samalla, kun tyttö ottaa tältä poskeen. Toisessa taas tuntematon maalaistyttö alkaa hourimaan eroottisesti, menee sekaisin ja päätyy kurkuttamaan itseään. Kolmennessa tarinassa ollaankin sitten 1600-luvun Ukrainassa, missä kreivitär Bathory kaappa nuoria neitsytnaisia ikuinen elämä tähtäimessään. Neljännessä tarinassa mennään kirkon maailman missä aatelisto ja papisto sortuvat synteihin.

Itse elokuva on enemmän tai vähemmän tökkö. Kuvan heikko laatu sopii hyvin yhteen täysin päättömien juttujen kanssa. Mitään järin toiminnallista osuutta on turha edes odotella. Intensiivisimmät kohtaukset ovat naimista ja melko leppoisaan tahtiin.

Kuitenkin Moraalittomia tarinoita on sillä jollakin tasolla ihan oikeaa Art Housea. Seksikohtaukset ovat kiusallisia ja minusta tuntui aivan kuin olisin itse ollut vieressä seuraamassa. Kameralla on keskitytty kokonaiseen ihmiseen, eikä vain hänen edustavimpiin osiinsa (joskin tissejä ja pyllyjä näkyy silti paljon), mikä saa filmin näyttämään toisinaan kummalliselta. Tarinoista myös tehdään moraalittomia asettamalla ne tiettyihin asiayhteyksiin esim aikausiin tai uskontoon.

:)

Elokuva on alusta asti vähintäänkin moraaliton. Kuvassa ei näy mitään Hardcorea, mutta voin vain arvata, kuinka kohtaukset ovat saaneet 70-luvun kukkahatut mylvimään raivosta. Se oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että on vaikea haukkua sitä pystyyn, vaikka Moraalittomia tarinoita ei olekaan mikään varsinainen mestariteos. Se ansaitsee pari tähteään juuri asiattomuudellaan ja rohkealla, muttei silti eksploitatiivisella tavallaan tuoda seksiä valkokankaalle.
 
Future Film on julkaissut Moraalittomia tarinoita DVD:lle. Elokuva on suomeksi tekstitetty ja sisältää myös joitakin ekstroja.

Triviaa: Elokuvassa nähdään mm. Pablo Picasson tytär, Paloma Picasso.

Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen Ritarit

En ole koskaan lukenut J.R.R. Tolkienin alkuperäisteosta, mutta on vaikea uskoa, että se oikeasti voisi enää pistää elokuvasta paremmaksi. Kyseessä on nimittäin fantasiaelokuvien kuningas ja vieläpä niin tarkalla kädellä tehty, että pitäisi nostaa hattua puhtaasta kunnioituksesta, kun istuu alas ja katsoo Peter Jacksonin ohjaamaa trilogiaa.

Taru Sormusten Herrasta-trilogia on yksi 2000-luvun menestyneimpiä elokuvatuotoksia. Kolmiosainen tarina sijoittuu kuvitteelliseen Keski-maahan, missä Frodo-niminen hobitti lähtee matkalle tuhoamaan pahat voimat omaavaa sormusta. Paha valtias Sauron ja hänen kätyrinsa Saruman heittävät kapuloita rattaisiin ja sotakin riehuu taustalla.

Ensimmäisessä osassa Frodon (Elijah Wood) rauhallinen elämä horjuu, kun hän saa haltuunsa sormuksen. Gandalf-velho (Ian Mckellen) kertoo hänelle sen sisältävän paljon pahaa, ja käskee Frodon tuhoamaan sen. Mutta sormusta ei voi tuhota noin vain, vaan se pitää viedä Mordoriin ja upottaa tulivuoren laavaan. Samaan aikaan pahuus nousee Mordorista ja Keski-maassa kuohuu. Frodon mukaan lähtevät parhaat ystävät Sam (Sean Astin) Pippin (Billy Boyd) Merri (Dominic Monaghan), kokeneet soturit Aragorn (Viggo Mortensen) ja Boromir (Sean Bean) sekä haltija Legolas (Orlando Bloom) ja kääpiö Gimli (John Rhys-Davies). Myös Gandalf päättää ottaa osaa matkaan. Edessä on pitkä vaellus..

Vuonna 2001 valmistunut Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit on viiden tähden elokuva. Tähtinäyttelijöiden kaarti vauhdittaa upeaa tarinaa, joka kiehtoo kerta toisensa jälkeen. Hienosti näytellyt hahmot ovat persoonallisia, ja jokainen tuo oman lisämausteensa elokuvaan. Sivurooleissa nähdään mm. Liv Tyler, Cate Blanchett ja Hugo Weaving. Sarumania esittää yli muiden legendaarinen Christopher Lee.

Sormuksen ritarit on vahvasti visuaalinen elokuva. Se on kuvattu uudessa-Seelannissa kovin näyttävässä ympäristössä ja lavastus on kohdallaan. Varsinkin usein kuvassa näkyvät örkit ovat vähintäänkin mestareiden työtä. Myöskin digitaalisesti valmistellut kohtaukset ovat melko aidontuntuisia.

Sormuksen ritarit. Elokuva voitti neljä Oscaria

Mustia ratsastajia, haltijoita, suuria taistelukohtauksia ja jännitystä. Voiko enempää toivoa? No varmaankin alastomia naisia, mutta niille löytyy kyllä paikka muista elokuvista. Sormuksen ritarit on ehdoton kultakimpale jokaisessa elokuvahyllyssä.

Toivottavasti olet katsonut tämän jo... Jos et ole niin tee se ja pian. Taru Sormusten herrasta-elokuvat kuuluvat yleissivistykseen. Ne pitää nähdä. Svensk Filmindustrin DVD:t ja Blu-Rayt ovat kovaa kamaa. Jokaisesta osasta on julkaistu myöspidempi versio, jossa on mukana ennennäkemättömiä kohtauksia. Itse en ole niitä vielä nähnyt, mutta aion katsoa.

Ensi viikolla seuraava osa.

Venus in Furs (Paroxismus)

Kun kannessa mainostetaan selvästi otsikoituna seksiä, väkivaltaa, sadismia, jazz-musiikkia, erotiikka ja kulttistatusta, ei kukaan itseään kunnioittava ihminen voi jättää limppua sikseen vaan laittaa elokuvan ostoskoriinsa.

Ajattelin näin, kun ostin Anttilasta Venus in Furs-nimisen elokuvan. Elokuvan on ohjannut Jesus Franco vuonna 1969. Sen pääosissa nähdään Maria Rohm, James Darren, Barbara McNair, sekä eurooppalaisen elokuvan suurmies, Klaus Kinski.

Ohjaaja Jesus Franco muistetaan lähes loputtomasta eksploitaatioklassikoiden virrasta. Hänen elokuvissaan pääroolin saavat alastomuus ja kehnot repliikit. Venus in Furs ei ole poikkeus. Se pyrkii olemaan taiteellinen mestariteos, mutta jää johonkin kaatopaikan ja torakan sperman väliin.

Jimmy Logan on jazz-muusikko, joka jää mysteerisen Wanda-nimisen naisen pauloihin, mutta löytää hänet kuolleena. Logan pakenee traumojaan Rioon, missä hän löytää tyttöystävän. Menneisyyden aaveet kuitenkin palaavat entistäkin elävämpänä. Loganin mieli alkaa horjua, ja hän ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Odotukset olivat matalalla, siinä missä lopputuloskin. Francon elokuvissa suurin puute lienee se, että ne ovat niin saatanan sekavia. Juoni pomppii ja vie kohtauksesta toiseen tavalla, jota ei ymmärrä kukaan tohtoria tyhmempi. Loganin viinansekaisen pään sisältöön tutustutaan hyvin, mutta se tarjoaa silti vain niitä huonoja repliikkejä ja aivan tolkuttoman tylsää täytemateriaalia. Elokuvassa on kyllä hyvännäköisiä naisia, joka on aina plussaa. Pidän myös suuresti Klaus Kinskistä, joka on ihan oikea näyttelijä. Ihmettelenkin, miten hän on alentunut näyttämään naamaansa tällaisessa paskassa.

Hyvännäköinen nainen

Venus in Furs on Atlantic Filmin toimesta löyty Suomessa DVD:lle aivan äskettäin.  Julkaisu sisältää elokuvan lisäksi trailereita ja ohjaajan haastattelun. Elokuvan laadusta huolimatta on mukavaa, että tällaista harvinaisempaa ja suurelle yleisölle tuntematonta sleaze-roskaa julkaistaan ja vielä pistetään ihan tavallisiin kauppoihin myyntiin. Olen tehnyt samanlaisia löytöjä lähimmästä Anttilasta jo aikaisemminkin. Ehkä ihmiset ovat kyllästyneet poimimaan hyllystä aina vain Transformerseja ja Harry Pottereita ja haluavat nähdä jotain radikaalimpaa. Tämä elokuva tuskin innostaa siihen ketään.

Kauhun kilometrit (Duel)

Ennen varsinaista kuuluisuuttaan Steven Spielberg sai kunniaa kotimaassaan televisioelokuvalla Kauhun kilometrit. Vuonna 1971 ,valmistunut elokuva on täyspituinen jännäri, jossa tavallinen jamppa joutuu hengenvaaralliseen koetukseen suuren rekan kanssa. Jamppaa näyttelee Dennis Weaver.

David lähtee aamulla halki Californian autiomaan, kohti liiketapaamista Plymouth Valiantillaan. Matkan aikana sattuu niinkin hassusti, että hidasteleva rekka jää hänen eteensä eikä tahdo päästää ohi. David kuitenkin kikkailee itsensä edelle sivutien kautta. Myöhemmin hidas rekka ajaa hänen perässään yli 150km/h ja homma menee oudoksi. Rekka osoittautuu erittäin vaaralliseksi tienkäyttäjäksi ja David huomaa joutuneensa erittäin ikävään tilanteeseen.

Spielberg on onnistunut luomaan lähes Hitchcockin tasoisen pyskologisen jännärin. Se toimii monen kauhuelokuvan tavoin tekemällä jostakin aivan arkipäiväisestä ja tavallisesta järkyttävää ja vaarallista. Koko elokuva sijoittuu tien päälle ja tapahtumat mahtuvat yhteen kokonaiseen päivään. Jännityselementit onkin luotu taitavasti nimenomaan kameralla ja musiikilla. Weaver myös näyttelee hyvin hitaasti päässään hajoavaa miestä, joka lopulta aikoo kohdata pelkonsa ja pistää rekan ojennukseen.

Kauhun kilometrien tunnistettava ominaispiirre on, että itse pahan rekan kuljettajaa ei näytetä missään vaiheessa. Yhdessä kohtauksessa David päätyykin samaan kahvilaan (ehkä) kuljettajan kanssa, ja yrittää tunnistaa häntä asiakkaiden joukosta. Jännitystä lisäävät jatkuvasti tiellä vastaan tulevat tilanteet, jotka suorastaan viestivät, että pian tapahtuu jotakin.

Rekka ei jätä Davidia (Weaver) rauhaan.

Kauhun kilometrit on jännittävä elokuva katsojalle kuin katsojalle. Se on myös sopivan lyhyt ( noin 90min) joten kenellekkään ei tule tylsää takaa-ajoa seuratessa. Elokuvan voi katsoa Universalin julkaisemalta DVD:ltä. Blu-Ray julkaisua ei suomeksi valitettavasti ole.

Bikinibisnes - Vauhtia vesirajalla (Feng kuang da ben zei)

Shaw-Brothersin studioilla on toisinaan taidettu lyödä ovet lukkoon ja tuottaa pimeissä nurkissa elokuvia, joiden sisältö on vähintäänkin kyseenalainen. Lui Kein ohjaama Bikinibisnes - Vauhtia vesirajalla vuodelta 1974 edustaa juuri näitä tapauksia.

Aasiassa mainetta niittänyt Birte Tove esittää Ra Liao Liu-nimistä naista, joka johtaa naispuolisten taskuvarkaiden ryhmää. Naiset käyttävät vähäpukeisuutta ja tämän varjolla puhaltavat lompakoita sun muuta. Naisten tehokkain ase on vetää päällysvaatteet pois ja vietellä miehiä kukkarot saadakseen. Tytsyt kuitenkin joutuvat suuremman rikollisjengin kanssa sotajalalle, jolloin heidän taitonsa pistetään todelliseen testiin.

Aasiassa osataan siinä määrin, että vaikka Bikinibisnes onkin selvästi roskaelokuva, on se onnistunut sellainen. Kuvaruudulle putkahtaa kivoja tyttöjä alasti, tyypillisiä kamppailulajin taitajia, sekä aivan uskomaton 70-luvun Hong Kong. Näyttelijöiden taidot ovat melko lailla pornoelokuvan tasolla ja juonikin tuntuu olevan vähän kiikun kaakun, mutta vain oikea elokuva-arvostelija keskittyy niihin jos yleinen ilme on valmiiksi ihan kiva. Saastaisetkin myyntiarvot nimittäin menevät hyvin alitajuntaan jos ne myydään oikein. Nuoret naiset, 70-luvun svengaava musiikki ja kivat maisemat ovat vaarallinen yhdistelmä.

Bikinibisneksestä pitäminen on aivan katsojan omista mieltymyksistä kiinni. Jos pidät vain mestariteoksista ja Oscar-voittajista, älä katso tätä. Jos pidät vain niistä uutuuselokuvista, mitä kaveritkin katsovat, älä katso tätä. Mutta jos toisinaan haluat sallia itsellesi vajaat kaksi tuntia täynnä pirteää retromenoa, hassuja juttuja, ihania tyttöjä, pehmopornoa ja kung fu-potkuja, katso ehdottomasti tämä elokuva. Bikinibisnes ei ehkä lisää aivosolujen määrää, mutta aivan varmasti tappaa mahdolliset ylimääräiset todella kivuttomasti ja iloisesti.

Rosvot

Another World Entertainment tunnetaan marginaalielokuvien ja trash-tuotannon julkaisemisesta. Samaa firmaa saadaan kiittää tämänkin elokuvan suomalaisesta julkaisusta. Kyseistä elokuvaa on vaikea löytää. Itse ostin omani Discshopista. Muistaakseni tämä Bikinibisnes, sekä kaksi muuta SB-törkyklassikoa Bamboo House of Dolls ja Kiinalainen Kaato on julkaistu Sexy and Sleazy-nimisenä DVD-boksina, josta löytyy suomitekstit. Kyseinen laatikko löytyy CDON:ilta joskin hieman korkeaan hintaan.

Huom: Kaikkiin kolmeen elokuvaan on merkitty ikärajaksi 18 vuotta, mutta tämän tapauksen kohdalla voi käyttää omaa järkeään. Pari kierrepotkua ja sellainen ihan leppoisa seksi ei tee elokuvasta kovinkaan haitallista.

Bamboo House of Dolls on jos esiteltynä täällä, ei yhtä kiva elokuva.

Ilsa, The Mad Butcher


HUOM: Tämä elokuva kulkee myös nimillä, Ilsa The Wicked Warden, Wanda The Wicked Warden, ja Greta the Mad Butcher. Otsikko on nimetty itse omistamani julkaisun mukaan.

Vahvasti seksuaalinen ja sairas vanginvartija Ilsa tähditti kaiken kaikkiaan neljää samantyyppistä kulttiklassikkoa, huolimatta siitä että hahmo tapettiin ensimmäisessä elokuvassa. Espanjalainen eksploitaatioguru Jesûs Franco ohjasi vuonna 1977 Ilsa, The Wicked Wardenin, jossa taso putoaa housujen mukana. Ilsa näyttävästi näyttelee jälleen povekas Dyanne Thorne.

Greta/Ilsa/Wanda johtaa klinikkaa, jossa hoidetaan seksuaalisesti häiriintyneitä naisia. Julkisivun takana tapahtuu kuitenkin mitä ihmeellisimpiä ihmiskokeita. Nuori Abby tulee klinikalle mukamas hoitoon oikeana tarkoituksenaan löytää kadonnut sisarensa Rosa. Ilsa/Greta/Wanda pääsee perille asioista ja ottaa rautaiset otteet käyttöön. Huimaa?

Valoja tauluun. Francon elokuvat eivät kai koskaan ole olleet mitään mestariteoksia, mutta tässä hiotaan pohjaa oikein hiomakoneella. Juoni on on väkisin väännetty, eikä se pysty tarjoamaan kovinkaan paljon niitä shokkiarvoja tai seksiä, minkä takia näitä elokuvia katsotaan.

Onneksi sentään Ilsa itse on entisellään.

Poissa on myös ensimmäisen Ilsa-elokuvan kyseenalainen ilmapiiri ja reipas camp-henki. Franco on ilmeisesti yrittänyt vääntää rautalangasta mestariteoksen, ja lopputulos on sen mukainen. Minua ei jännittänyt hetkeäkään, vaan tunsin ajoittaisia pettymyksiä, kun en pysynt juonessa mukana enkä nähnyt ensimmäisen elokuvan tasoista hurjaa menoa.

Eurooppalaisen b-elokuvan kulta-aikaan julkaistu Ilsa, The Wicked Warden on aikamoinen pohjanoteeraus, jossa ainoaksi kivaksi jutuksi jäivät taas päähenkilön isot ja sileät tissit. Älkööt siis odottako mitään tähdellistä tämän elokuvan suhteen. Elokuvan loppuun asetettu verinen tiikerikohtauskin tuli vasta siinä vaiheessa, kun tiesin, että mitään ei enää ole pelastettavissa.

Älä katso. Jos haluat nähdä seksiä, katso pornoa, jos väkivaltaa, katso vaikka Tarantinon elokuvia, jos jännitystä, katso Hitchcockin elokuvia. Ja jos haluat nähdä tiikerin, katso avaraa luontoa, mutta tällä elokuvalla ei ole maailmassa mitään tarkoitusta.

Jos kuitenkin olet itsepäinen ja aiot katsoa, niin Atlantic Filmin DVD on se äskettäin Suomessa julkaistu versio. Jopa teksitykset jättävät toivomisen varaa, ei helvetti...

Carrie

Carrie (Tunnetaan harvoin myös suomennettuna Kiusaajat) on Brian De Palman kauhuelokuva vuodelta 1976. Se pohjautuu Stephen Kingin samalla nimellä kulkevaan romaaniin. Elokuvan pääosissa nähdään ihan hyvin suoriutuvia nuoria tähtiä esim Sissy Spacek, Nancy Allen ja John Travolta.

Carrie Whiten (Spacek) elämä on yhtä helvettiä. Hänen äitinsä on ylisuojeleva jeesustelija, joka ei oikein tahdo sulattaa tytön murrosikää (joka on muuten jo pitkällä) ja siksi vaikuttaa hieman liian holhoavalta. Carrie on jatkuvasti koulukiusattu, ja häntä syrjitään mm liikuntatunneilla. Kun tytöllä alkaa ensimmäiset menkat kesken liikuntatunnin, hän panikoi ja joutuu entistä enemmän epäsuosioon. Tilannetta ei auta, että hän hankkii samalle muille tytöille viikon jälki-istunnon.

Carriella on kuitenkin telekineettisiä kykyjä, joiden avulla hän keskittää pakkautuvaa raivoaan. Hän pystyy vaikuttamaan ympäristöönsä ajatuksen voimalla. Tämä käy ilmi, kun sähkölamppu hajoaa hänen kiivastuessaan. Koulun muut tytöt eivät tiedä tätä, ja alkavat suunnitella ikävää pilaa Carrielle.

Carrie on niitä elokuvia, joista luin tarkasti etukäteen ennen ostamista. Juonikuvaus vetosi minuun siinä määrin, että painelin Anttilaan hakemaan kyseisen kiekon. Elokuva ei jätä todellakaan pulaan. Se on on selkäpiitä karmiva, jännittävä tarina, joka tosin nykykatsojan silmään saattaa tuntua hiukan kesyltä, tänä päivänä kun on kaikki Jigsawit ja ihmistoukat. Kuitenkin oikeaa kauhua riittää, jos kuulut siihen sarjaan, joka etsii nimenomaan pelottavia juttuja, eikä mahdollisimman sairaita perversioita.

Tarina on myös hieman surullinen. On myönnettävä, että kävi pahemman päälle sääliksi tuota tyttöä kohtaan, hänellä kun asiat menivät niin pahasti päin persettä, täysin muiden ihmisten takia. Lopussa hänen kostonsa tuntuu melkeinpä iloiselle asialle. Mikään Kill Bill-tyylinen Sweet Revenge-elokuva tämä ei kuitenkaan ole, vaan tunnelma on hyvinkin alakuloinen muutamaa kohtausta lukuunottamatta.

Carriella (Sissy Spacek) ei mene kovin hyvin...

Carrie on kauhuelokuva minun makuuni,se ei tarjoile mitään ylijärkyttävää, vaan pysyy ihan peruselementeissä. Silpomisia ja mutaatioita varten on omat elokuvansa. Luvassa on jännitystä, kauhua, ja tarina koulukiusatusta pikkutytöstä, jolla on kyky pistää kiusaajansa lihoiksi.Täydet pisteet 10/10. Tulen katsomaan vielä uudestaan.

SF:n (Svensk Filmindustri, EI Suomifilmi) Blu-Ray-julkaisu sisältää jotakin ekstroja, ja on muutenkin laadukas limppu. Myös DVD-painos löytyy, joskaan ei ole itselleni sattunut vastaan. Carriesta on tehty uusintaversio vuonna 2013. Katso tarkkaan, kun ostat, ettei käsiisi osu väärän vuoden elokuva (paitsi tietysti jos nimenomaan etsit sitä uudempaa)

Kautta aikain aikuisviihde on lainannut valtavirtaelokuvilta ideoita ja nimiä. Luin Henrik Laineen kirjaa Outo Hollywood ja löysin listan elokuvien nimistä, joita on muokattu pornon kirjavassa maailmassa. Tämän jälkeen innostuin etsimään internetistä lisää ja tässä tulos. Poimin mielestäni nerokkaimpia ideoita kaikista löytämistäni. Jos keksit itse omiasi, tai muistat nähneesi jonkun nimen, mikä ei ole listassa, kommentoi toki.

Tomb Raider...............................................Womb Raider

Clear and Present Danger.......A Rear and Pleasant Danger

Die Hard.........................................................Dyke Hard

Six Degrees of Separation.........Six Degrees of Penetration

Free Willy...................................................Free My Willy

Ocean's 11............................................Ocean's 11 Inches

Gangs of New York...................Gangbangs of New York

A Bridge Too Far....................................A Bitch Too Far

School of Rock........................................School of Cock

Batman and Robin...................................Batman in Robin

Schindler's List..........................................Schindler's Fist

Daredevil...........................................................Baredevil

Kill Bill................................................................Drill Bill

Bowling for Columbine..................Blowing for Columbine

Das Boot...........................................................Das Butt

Toy Story........................................................Boy Story

Gone in 60 Seconds............................Cum in 60 Seconds

Forrest Gump..........................................Foreskin Gump

Big Fish...............................................................Big Fist

Gladiator...............................................Glad He Ate Her

Jurassic Park....................................Your Ass Lick Park

Lawrence of Arabia.............................Laurence of Labia

Malcolm X...............................................Malcolm XXX

My Fair Lady...........................................My Bare Lady

Night of the Living Dead............Night of the Giving Head

Enemy at the Gates.............................Enema of the Gays

Easy Rider...................................................Sleazy Rider

Top Gun..........................................................Top Cunt

You've got Mail......................................You've got Male

Presumed Innocent............................Presumed Impotent

The Deer Hunter..................................The Queer Hunter

The Untouchables....................................The Touchables

Happy Gilmore..................................Happy Crackwhore

Black Hawk Down..............................Black Cock Down

Frankenstein................................................Spankenstein

Part.2 tulee joskus..

Ron Jeremy, Lord of the Cock Rings

Viimeinen Samurai

2000-luvulla on ilmestynyt joitakin historiallisia elokuvia, joista pidän. Niitä ovat mm. Troija, Aleksanteri, Mel Gibsonin Patriot sekä Olimme sotilaita ja Viimeinen Samurai vuodelta 2003. Sen pääosassa nähdään Tom Cruise, joka on yksi uudemman sukupolven mestarinäyttelijöistä. Muissa rooleissa nähdään mm. Ken Watanbe sekä Timothy Spall. Elokuvan on ohjannut Edward Zwick.

Viimeinen samurai sijoittuu 1870-luvun Japaniin, missä keisari on päättänyt pistää uudet tuulet puhaltamaan. Hän haluaa tehdä maastaan sivistyneen ja modernin, joka on edelläkävijä tekniikassa sekä tieteissä. Armeijaa kouluttamaan hän hankkii Yhdysvalloista ammattisotilaita (Aivan niinkuin nykyinenkin keisari tekee) mm. Nathan Algren-nimisen miehen. Algren on intiaanisotien veteraani, jota menneisyys painaa. Hän on hieman vastahakoinen tehtävään, mutta suostuu.

Amerikkalaisten joutuessa taisteluun keisarin uudistuksia vastustavien samuraiklaanien kanssa Algren jää vangiksi ja hänet viedään kapinallisten kotikylään. Viholliset ovat enemmänkin kiinnostuneita hänestä, kuin vihaisivat tai pelkäisivät häntä. Ajan myötä Algren alkaa vaihtaa leiriä..

Viimeinen samurai on hieman, kuin Tanssii susien kanssa, toinen mainio elokuva. Molemmissa sivistyneen maailman mies lähtee kohti tuntemattomia ihmisiä ja heidän elämäänsä, ja sitten lopuksi huomaakin, kuinka päälaellaan maailma voi olla. Tällaista tarinaa voisi yrittää vaikka ISAF-joukkojen sotilaalla, joka jää Talibanin vangiksi yms. Ollaan kuitenkin toistaiseksi tähän tyytyväisiä. Elokuva itsessään on mainio ja se on pääasia. Cruise näyttelee hienosti Algrenia, joka huomaa edustaneensa aivan vääriä asioita miltei koko elämänsä.

Viimeinen samurai saa itselleen myös naisen, mikä antaa väriä elokuvaan.

Hyvän vaikutelman minuun tekivät myös mahtipontisen hienot taistelukohtaukset, joissa ei rahaa säästetty. Jokaiseen ottoon on syvennytty, ja niin elokuva tuntuu siltä, kuin siinä ei olisi ainuttakaan turhaa pätkää. Ja jottei miltei kolmituntinen tarina tuntuisi pelkältä sotaelokuvalta, kuvataan Algrenin seikkailuja myös taistelukenttien ulkopuolella. Hän nimittäin tuuttaa ihan näppärän näköistä tyttöä ja luo koskettavan romanssin sotajuttujen vanaveteen.

Viimeinen samurai on hieno elokuva kaikille suuren ja mahtavan ystäville. Se on vauhdikas, jännittävä ja tarpeeksi koskettava, kuitenkaan olematta ihan tissien läpsyttelyä. Pelastaa sadepäivän, jos toisenkin. Se edustaa samalla viimeisiä eeppisiä elokuvia, joita sittemmin on luotu vain tietokoneella. Viimeisestä Samuraista on sekä DVD,- että Blu-Ray-painoksia. Itselläni on Warner Brosin Blu-Ray. En ole vaivautunut hankkimaan mitään Collector's Editionia, vaikka sellainenkin luultavasti löytyisi.

Cannibal Ferox

Umberto Lenzi, tuo törkyelokuvien ihmemies ampui kovilla vuonna 1981 ja toi valkokankaalle Cannibal Feroxin, sadistisen kauhutarinan, jossa ei kipua säästellä. Elokuva on saanut itselleen lähes yhtä suuren kulttistatuksen, kuin Ruggero Deodaton Kannibaalien polttouhrit ja olikin parhaimmillaan kielletty yli 30 maassa. Hyvää mainosta.

Gloria, Rudy, ja Pat lähtevät matkalle Amazonin viidakoihin. Gloria on esittänyt teorian, että kannibalismi on pelkkä myytti ja aikoo todistaa tämän alkuasukkaiden avulla. Viidakossa he tapaavat Joen ja Miken, kaksi salaperäistä miestä. Joe on pahasti haavoittunut jouduttuaan vihamielisten alkuasukkaiden hyökkäyksen kohteeksi. Miehet varoittavat seuruetta alueen väestöstä. Tytöt eivät tiedä, että molempia miehiä etsitään kuumeisesti kotona Yhdysvalloissa..

Edetessään syvemmälle viidakkoon ryhmä löytää alkuasukkaita, mutta kaikki ei ole kohdallaan. Joella ja Mikella ei ollutkaan puhtaat jauhot pussissa ja homma hajoaa käsiin melko pahasti...

Cannibal Ferox omaa kaikki tavalliset kannibaalielokuvan piirteet (eläinväkivalta, raiskaukset, alastomuus) ja sen oma erikoisuus on poikkeuksellinen väkivaltaisuus. Siis mitä? No joo, jopa näillä mittapuilla Cannibal Ferox on melko julma pätkä. Kuitenkin väkivalta on selvästi siinä määrin fiktiivistä, että se ei järkytä samalla tapaa kuin aikasemmin mainitussa Kannibaalien polttouhreissa. Se ei silti ole mitään leikkiä vaan elimiä pilkotaan ja paikkoja lävistetään ihan huolella.

Rudy (Bryan Redford) ihmettelee, miksi alkuasukkaat ovat niin julmia. Totuus tulee kuitenkin olemaan tarua ihmeellisempää.

Muuten elokuva on vähän kiikun kaakun. Luvassa on tyypillistä b-luokan töhöilyä, hassuja erikoistehosteita ja aivosolut tappavia repliikkejä. Italialaisittain elokuva tuntuu silti niin huolettomalta, aivan kuin se tiedostaisi omat vikansa, eikä välittäisi niistä paskaakaan. Cannibal Ferox antaakin mahdollisuuden seurata itseään tosikkona ja pettyä, tai katsoa hieman pilke silmäkulmassa ja nauttia.

Cannibal Ferox on lähinnä genren seuraajille soveltuva elokuva. Jos kuitenkin satut vain haluamaan sairaita kicksejä jostakin, niin katso pois. Ei heikkohermoisille. Njuta Filmsin iso kannibaaliboksi sisältää myös tämän elokuvan, joskin sitä löytyy myös erillisenä. Paras paikka etsiä näitä pohjoismaisia limppuja ovat Discshop ja CDON.

Triviaa: Elokuvan saattaa toisinaan bongata nimellä Make them die Slowly, ihan sama filmi kuitenkin.

Rambo

Sylvester Stallone on yksi harvoista hyvistä toimintasankareista. Hänen puukasvonsa pystyvät luomaan oikeita ihmisiä ja tarinoita valkokankaalle toisin kuin muut alan miehet, kuten esim. Steven Seagal, tai Jean-Claude Van Damme. Syltin parhaat suoritukset ovat Rocky, sekä neljä Rambo-elokuvaa, joista viimeisimmän näin juuri ensimmäistä kertaa. Rambo IV, joka kulkee pelkällä Rambo-nimellä, valmistui vuonna 2008 ja sen on ohjannut, tuottanut ja käsikirjoittanut Stallone itse.

John Rambo on vetäytynyt omiin oloihinsa ja elää rauhassa Thaimaassa, jossa hän mm. kalastaa, ja ajelee pientä jokilaivaa. Hän ei välitä edes lähellä Myanmarin rajalla riehuvasta sisällisosdasta, vaan ottaa rennosti eläkepäivillään. Kuitenkin joukko ihmisoikeustyöntekijöitä ja kukkahattuja tarvitsee hänen apuaan alueella liikkumisessa. Heidän jouduttuaan kaapatuksi Rambon on vielä kerran pakko kohdata menneisyytensä ja lähteä jakamaan oikeuttaa viidakon syvyyksiin.

Reilu 60-vuotias Stallone oli elokuvassa jo vanha, mutta potkua löytyi ihan hyvin. Aikaisempiin Ramboihin verrattuna, hän on tällä kertaa myös oppinut näyttelemään, eikä enää vaikuta niin hassulta esim lausuessaan vuorosanoja. Hänen lisäkseen elokuvan toisessa pääosassa nähtävä Julie Benz on myös ihan hyvä hommassaan, ja hyvännäköinenkin.

Ramboon kuuluu toki räjähtävä toiminta, sekä hyvän maun rajoissa toteutettu väkivalta. Sen ei kuulu olla liian järkyttävää, vaan siinä määrin rajua, että hieman vatsanpohjassa pistelee. Tuttuun tapaan päähenkilö on pahaakin pahempi, joka edustaa oikeutta ja hyvyyttä, ja viholliset ovat sadistisia murhaajia. Hyvä asetelma, aivan niin kuin ennen vanhaan. Raa'alla väkivallalla jopa hieman korostetaan tätä asetelmaa.

John Rambo (Sylvester Stallone) joutuu vielä vanhoilla päivillään takaisin viidakkoon näyttämään kykynsä. 

Elokuvassa on kovin haikea tunnelma, joka merkitsee pitkän saagan päättymistä. Viimeisessä kohtauksessa Rambo palaa kotiin Yhdysvaltoihin yli 20-vuoden jälkeen, ja lähtee taas vaeltamaan. Hänellä on päällään sama M65-takki, mistä ensimmäinen elokuva alkoi. Näin ympyrä sulkeutuu.

Rambo on onnistunut elokuva. Se on puhdasta toimintaa ilman 2010-luvun piiloviestejä kasvihuoneilmiöistä tai tappamisen oikeuttamisesta. Elokuva on yksinkertainen, mutta myös paljon edeltäjiään dramaattisempi. Etsi ja katso, varsinkin jos tykkäät sellaisista perinteisistä toimintaelokuvista. Future Film on julkaissut elokuvasta Extended Cut-version, joka sisältää jos jonkinmoista materiaalia, en ole vielä edes ehtinyt tutustua siihen kokonaan. Tästä uusimmasta Rambosta on olemassa myös Blu-Ray. Ramboa näytetään myös televisiossa usein, mutta yleensä se tulee tosi myöhään.

Ja lue tästä juttu ensimmäisestä Rambo-elokuvasta.

Rukajärven tie

Olli Saarelan Rukajärven tie edustaa modernimpaa suomalaista sotaelokuvaa. Se valmistui 1999 ja oli jättimenestys. Elokuva voitti suomalaisittain mahtipontiset seitsemän Jussi-palkintoa. Pääosissa nähdään Peter Franzên ja Irina Björklund. Muissa rooleissa loistavat mm. Kari Heiskanen, Taisto Reimaluoto, ja Kari Väänänen.

Elokuvaa seurataan Luutnantti Eero Perkolan (Franzên) näkökulmasta jatkosodan alkuvaiheessa kesällä 1941. Suomi on hyökännyt Neuvostoliittoon ja Karjalan valloitus on alkanut. Perkola tapaa sattumalta lottana toimivan morsiamensa Kaarinan (Björklund) vallatussa kylässä, mutta heidän tiensä eroavat. Kaarina lähetetään pois etulinjasta, ja Perkola joutuu viemään joukkueensa vaaralliseen tiedustelutehtävään.

Tehtävä on tiedustella vihollisen vahvuutta Rukajärven suunnalla. Perkolan pieni osasto lähtee polkupyörillä kohti tuntematonta matkaa, joka on vaaroja täynnä. Matkalla hän saa kuitenkin tietää, että Kaarina on kuollut...

Juoni kuullostaa melko hollywoodilaiselta, mutta toimii ihan hyvin. Rukajärven tie edustaakin ihan toista luokkaa, kuin Tuntemattomat sotilaat ja Talvisota. Se ei pyri kuvaamaan itse sotaa, vain enemmän jotakin tiettyä kohtaloa sodan keskellä. Franzên ja Bröjklund edustavat romanssissaan niin näkyvästi, että elokuvan sotaisampi puoli tuntuu jäävän varjoon. Sitäpaitsi, monet tarinan sivuhenkilöistä tuntuvat paljon kiinnostavammilta ja persoonnallisemmilta kuin Franzênin hahmo.

Elokuvassa loistavat mm. Kari Väänänen (vas.) sekä pääosan Peter Franzên (oik.).

Rukajärven tie on kuitenkin hyvä elokuva, eikä vähiten näyttelijöidensä ansiosta. Mukana nähdään vilaukselta mm. Kai Lehtinen, Ilkka Heiskanen, sekä tuottaja Marko Röhr. Kiitettävää on myös suuri panostus elokuvan visuaaliseen ilmeeseen. Suomalaisissa elokuvissa kun on se hyvä puoli, että niitä ei yleensä ole digitaalitekniikalla pilattu.

Kannattaa katsoa, elokuvassa on kovin dramaattinen tunnelma ja sitä voi sanoa sotaelokuvaksi lässystä romanssista huolimatta. Ja on mukana ihan kiva seksikohtauskin. Tallenneversiota hamuavalle löytyy suomalainen, kuiva DVD-julkaisu. Ei mitään ekstroja ja lieneepä vielä ainoa julkaisukin. YLE:n kanavat näyttävät Rukajärven tietä aina silloin tällöin.

Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now)

Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt on yksi maailman tunnetuimpia sotaelokuvia. Se on painajaismainen kuvaus Vietnamin sodasta, ja sen vaikeammista aiheista. Elokuva ilmestyi vuonna 1979, Vietnam-traumojen vielä eläessä vahvasti Yhdysvalloissa.


Erikoisjoukkojen kapteeni Benjamin Willard haetaan väkisin hotellihuoneestaan Saigonista uuteen tehtävään. CIA:n henkilöstö määrää hänet matkustamaan Nung-jokea pitkin veneellä Kambodzaan ja salamurhaamaan Kurtz-niminen erikoisjoukkojen eversti. Kurtz on hävinnyt riveistä erittäin hämärissä olosuhteissa ja perustanut oman heimoarmeijansa viidakkoon.

Willard lähtee matkaan nuoren venemihistön kanssa. He eivät luota Willardiin ja tuntuvat vähät välittävän ympärillään riehuvasta sodasta. Matka on pitkä ja ennen Kambodzaan pääsemistä Willardilla on monta mutkaa matkassa.

Pääosaa näyttelee Martin Sheen (Jonka poika Charlie on myös erittäin tunnettu omasta Vietnam-elokuvastaan Platoon). Heidän lisäkseen elokuvassa nähdään Laurence Fishburne, sekä Coppolan ''Kummisetä-tiimistä'' mm. Marlon Brando, Robert Duvall ja G.D.Spradlin. Elokuvassa nähdään vilaukselta myös nuori Harrison Ford, sekä Dennis Hopper.

Ilmestyskirja. Nyt sekoittelee erilaisia tyylejä kohtauksien mukaan. Alussa nähdään perinteistä sotaelokuvaa mahtavilla erikoistehosteilla, myöhemmin elokuva muuttuu rauhalliseksi draamaksi ja loppua kohden kauhuelementit lisääntyvät. Elokuvan sanotaankin olevan matka mielen pimeimpiin nurkkiin. Willard ja venemiehet kirjaimellisesti matkustavat jumalan selän taakse.

Sekoilun lisäksi elokuvassa on myös ihan perinteistä Vietnam-meininkä

Kannattaa katsoa, ei tarvitse olla sotaelokuvien ystävä tästä pitääkseen. Mukana on ihan kaikkea, hulluista everstiluutnanteista playboy-tyttöihin ja ranskalaisista maanviljelöistä alkuasukkaisiin. Willardin matkaa voi seurata vaikka kuinka useasti, sillä kaikkea ei millään enää muista seuraavalla kerralla. Sitäpaitsi elokuva on helvetin hyvä. Itse tarina on rikas, ja sitä seuraa mielenkiinnolla hyvien näyttelijöiden ja vaihtelevien kohtausten ansiosta. Edes keskustelukohtaukseteivät tunnu tylsältä, sillä ne on täytetty juuri oikeillä repliikeillä.

Ilmestyskirja. Nyt löytyy usein niin sanottuna Redux-versiona, eli alkuperäisenä ja leikkaamattomana. Itse en ole leikattua versiota koskaan edes nähnyt. Sandrew Metronomen julkaisema DVD- on ihan kiva ja sisältää myös kaikkea ylimääräistä hauskaa elokuvan lisäksi

Violent Cop (Sono otoko, kyôbô ni tsuki)

Minun ikäluokkani tuntee Takeshi Kitanon lähinnä näyttelijänä, elokuvasta Battle Royale. Mies on kuitenkin myös ohjannut muutamia kovin kiinnostavia elokuvia. Näistä mainittakoon Violent Cop vuodelta 1989. Se on nimensä mukaisesti tarina poliisimiehestä, jolla on ikävä taipumus ratkaista kaikki asiat väkivallalla. Tarinaa saadaankin hyvin melkein puolentoista tunnin verran.

Azuma (Kitano) on rikospoliisi, joka aiheuttaa poliisilaitokselle päänvaivaa väkivaltaisten toimintatapojensa ansiosta. Uusi pomo ei pidä hänestä ja kehitysvammaista siskoakin pitäisi vahtia välillä. Tämän lisäksi hän saa parikseen keltanokan, Kikuchin. Kovin huonoilla eväillä hän lähtee selvittelemään alamaailman huumemiesten murhia.

Juuri kun Azuma pääsee selville huumekaupan kytköksistä poliisilaitokseen, hän saa potkut pahoinpideltyään epäillyn (Tätä ennen hän oli jo lyönyt useita ja ajanut yhden päälle autolla kaksi kertaa). Työttömyys loppuu kuitenkin kun lyhyeen, kun hänen siskonsa kaapataan. Azuman pannu kiehuu yli..

Violent Cop on länsimaisista esikuvistaan poiketen melko halvalla tehty ja rauhallisen temmon omaava elokuva. Se tarjoaa jännittävää toimintaa, muttei mitään ylitseampuvaa, tai mahtipontista vaan ihan tavallisen ihmisen mittapuulla toteutettavia temppuja. Se antaa realistisen kulman elokuvaan, ja näin ollen katsoja pääsee helpommin mukaan.

Japanilaisittain tarina on hyvin sekava, ja viimeistään elokuvan lopussa katsoja miettii, että mitäs vittua? Miksi se nyt noin teki. Ehkä suomalaiseen päähän eivät mahdu niin selittämättömät kiemurat, tai ylipäätänsä idän kulttuuri. Onhan se tietysti erilaista. Pääasia on kuitenkin, että melko yksinkertainen juoni mahdollistaa hyvän katselukokemuksen.

Kun ne kuuluisat hermot pettävät..

Katso pois, ei paha. On sieltä Japanista kyllä tullut parempaakin tavaraa, ei tosin ihan lähiaikoina. Sen verran jäi sitäpaitsi kiinnostamaan, että aion etsiä käsiini lisää Kitanon elokuvia. Another World Entertainment on julkaissut Violent Copin ja kaksi muuta Kitanon elokuvaa (Sonatine, Boiling Point) DVD:lle. Julkaisujen laatu on vähän heikohko, mutta ei tätä niin montaa kertaa tulee katsottua, että siihen kiinnittäisi huomiota.

Eaten Alive! (Mangiati Vivi!)

Umberto Lenzi, yksi italoeksploitaation kuumimmista nimistä ohjasi vuonna 1980 elokuvan Eaten Alive! Valkokankaille ilmestyi keskellä kuuminta kannibaalibuumia... no... ihan hyvä elokuva.

Ruotsalainen pornotähti Janet Agren esittää Sheilaa, joka on kadottanut siskonsa Dianan ja lähtee etsimään tätä. Diana on sekaantunut outoon kulttiin, jota johtaa outo Jonas. Onneksi Diana saa avukseen Markin (Robert Kerman), joka osaa laittaa viidakossa asusteleville hipeille jauhot suuhun. Tottakai siellä on sitten myös niitä kannibaaleja. Lopputuloksena on sekalainen seikkailu, jossa genrelle tyypilliseen tapaan ruumiita pistetään kappaleiksi, paljas pinta vilkkuu ja eläinkunta ottaa turpiinsa.

Elokuvan juoni perustuu löyhästi 70-luvun kuumaan tapahtumaketjuun, jossa Jim Jones-niminen pastori perusti rauhankultin, joka piti jäseniään lujassa otteessa. Jatkuvat sekoilut ja rikokset johtivat lahkolaisten eristäytymiseen viidakossa ja lopulta törkeään joukkoitsemurhaan vuonna 1978. Aihe on varmasti ollut erittäin poltteleva vielä Eaten Aliven tullessa elokuvateattereihin.

Eaten Alive! on vähän keskitason alapuolella. Tarina tuo itse kannibaalit elokuvaan valitettavan myöhään ja italotyylinen camp-henki on vähän liian vahvaa. Kuitenkin juoni on kiinnostavan salamyhkäinen ja eksploitaation veteraanit Ivan Rassimov ja Robert Kerman ovat ihan oikeasti hyviä näyttelijöitä. Mukana on myös aina niin alaston Me Me Lai, joka on myös tunnettu kannibaalilajin saralla. Agrenkaan ei näytä yhtään hassummalta.

Jos olet kuitenkin nähnyt muita kannibaalielokuvia, saattaa tämä tuntua todella huonolta. Monia kohtauksia (mm. eläinväkivaltaa ja lopun silpominen) on leikattu suoraan toisista alan teoksista, kuten Viimeiset Kannibaalit ja Viidakon Julma Salaisuus. Tällainen äärimmäisyyksiin viety plagiointi antaa kovan takaiskun, varsinkin jos siis on jo nähnyt kyseiset kohtaukset jossain toisessa elokuvassa.

Janet Agren oli 70-luvulla tunnettu pornotähti

Eaten Alive! kestää yhden katsomisen mutta hurraamista siinä ei ole (pl. Janet Agren, Me Me Lai) ja elokuva menettää vähäisenkin hohtonsa, jos hoksaa muista elokuvista lipastetut kohtaukset. Kuitenkin ehkä genren ystävät voisivat katsoa tätä ihan paikat huurussa. Tavallisen kannibaalielokuvan vaatimukset nimittäin täyttyvät. Mukana on alastomuutta, julmia alkuasukkaita, sekä silmitöntä eläinväkivaltaa. Mikäs sen hauskempaa?

Njuta Films on julkaissut neljän kannibaalielokuvan boksin, joka sisältää myös elokuvat Kannibaalien polttouhrit, Viidakon Julma Salaisuus ja Cannibal Ferox. Tilasin itse boksin CDON:ilta. Ihan hyvää kamaa, tekstiykset voisivat tosin olla parempia.

Jos kannibaalielokuvat tuntuvat kiinnostavan, katso tämä.

Ilsa - SS:n Naarassusi (Ilsa - She Wolf of the SS)


Taiteelliset arvot nurkkaan ja aivot narikkaan! Nyt on luvassa puhdasta törkyä kaikille vinksahtaneen seksin ja sadistisen väkivallan ystäville. Käykää peremmälle tutkimaan elokuvaa, joka saisi Hitchcockin kääntymään haudassa ja Spielbergin siirtymään pois alalta.

Keskitysleirielokuvien väkivallalla ja perversioilla on herkuteltu jo 60-luvulta asti ja tarinoiden määrä on lukematon. Elokuvia on tehty niin Euroopasssa, kuin rapakon takanakin. Tunnetuimpia näistä eksploitaation helmistä lienee Ilsa-SS:n naarassusi, vuonna 1975 valmistunut amerikkalaisteos, jonka ohjasi Don Edmonds.

Ilsa on jonkin sortin vankileirillä toimiva naisupseeri, joka esimiehiltään salaa harrastaa ikäviä ihmiskokeita. Hän yrittää todistaa naisen olevan parempi kestämään kipua kuin miehen ja tätä varten ihmisiä sitten kuolee. Ilsa on myös seksuaalisesti kyltymätön ja aika ajoin valitsee miesvankien joukosta itselleen partnerin, jonka täytyy tyydyttää hänet. Jos homma menee vikaan, niin nakki napsahtaa (siis menee poikki). Leirin vangit eivät kuitenkaan aio odottaa tappamistaan, vaan pistävät kapuloita rattaisiin, minkä kerkeävät

Elokuvassa pistetään Kolmannen valtakunnan univormut uusiksi mieskatsojille mieleisellä tavalla

 Elokuva on huikean camp-henkinen, sisältää pehmopornoa, perversioita, sekä voimakasta väkivaltaa, joka olisi erittäin häiritsevää ellei olisi niin huonosti toteutettu. Juonen ollessa toissijainen se myös jää taka-alalle ja osaan olla kyseenalaistamatta kaikki epäkohtia ja päättömyyksiä, mitä elokuva tarjoaa. Jos kuitenkin siis etsit oikeaa katselukokemusta, niin jätä Ilsa katsomatta ihan suosiolla. Ei tämä mikään hyvä ole (tai ainakaan en myönnä pitäväni) ja sekopäinen väkivalta saattaa tuntua vähän pahalta.

Ilsa - SS:n naarassusi ei kovin montaa tähteä saisi. Sitä katsotaankin täysin eksploitaatiohengessä, eli myyvien arvojen, seksin ja väkivallan takia. Itse koin myös nautinnollisena elokuvan letkeän camp-tuulahduksen, vaikka myönnettävää on, että päähenkilön tissit ja pakarat veivät lähes kaiken huomion.

Niin...

 Scanbox on julkaissut elokuvan, sekä kaksi sen jatko-osaa DVD:lle, joiden painaminen on lopetettu, muuta jotka löytyvät vielä melko useasta hyllystä. Myös erillinen Ilsa-elokuva Ilsa-the Wicked Warden, on juuri askettäin ilmestynyt DVD:lle Future Filmin toimesta.