Kellopeliappelsiini (Clockwork Orange)

Toisinaan on hieno katsoa yli 30 vuotta sitten tehtyjä elokuvia, joissa esitetään erilaisia tulevaisuudenvisioita, joiden mukaan vuonna 2000 olisi pitänyt olla robottipoliiseja ja ydinsodan olisi pitänyt pyyhkiä maailma olemattomiin. On kuitenkin tällaisia elokuvia, jotka kannattaa ottaa vakavasti. Sellainen on Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini. Elokuva valmistui 1971 ja se perustuu liki kymmenen vuotta aikaisemmin kirjoitettuun romaaniin. Tarina sijoittuu silloiseen lähitulevaisuuteen ja paikkana on Englanti, tarkemmin sanottuna Lontoo.

Malcolm Mcdowellin esittämä nuori Alex harrastaa kaveripiirinsä kanssa rikoksia, he ovat aikakaudelleen tyypillisiä nuoria rötösukkoja, jotka ihailevat väkivaltaa. He pahoinpitelevät ihmisiä (eivät koskaan kuitenkaan tapa) ja jopa raiskaavat naisia. He ovat nuoria ja haluavat vain elää vaarallisesti. Kukaan ei tajua tekojensa seurauksia. Kaveriporukka alkaa kuitenkin säröillä. Eräänä yönä he hyökkäävät yksin asuvan naisen taloon ja Alex pahoinpitelee hänet. Katkeroituneet kumppanit kuitenkin pakenevat ja kolkkaavat Alexin mennessään, jättäen hänet poliisin armoille.

Vasta poliisilaitoksella Alexille valkenee, että hänen pahoinpitelemänsä nainen onkin kuollut ja häntä odottaa vankilatuomio. Hän lähtee istumaan kakkua. Vankilassa hän suostuu kokeelliseen hoitomenetelmään, jossa hänet yritetään vieroittaa väkivallasta aivan uudenlaisilla tavoilla. Alkaa pitkä ja vaivalloinen matka kohti kunnon kansalaisuutta ja matkalla Alex oppii ymmärtämään tekojensa seurauksia, vai oppiiko?

Kellopeliappelsiini on saanut osakseen suurta huomiota, lähinnä negatiivisessa mielessä. Se kiellettiin Isossa-Britanniassa 27:ksi vuodeksi sen aiheuttaman kohun vuoksi. Sen sanoma on väkivallanvastainen, mutta graafisuutensa vuoksi se on mielletty aivan päinvastaiseksi. Nykymittapuulla elokuva ei ole kovinkaan rankka, mutta saattaa aiheuttaa pientä ahdistuksen tunnetta, riippuu katsojasta.

Katsojasta riippuu myöskin se, mitä elokuvassa näkee. Kellopeliappelsiinissa voi nähdä väkivallanvastaisen sanoman lisäksi kauhuvision tulevaisuudesta, kasvutarinan, tai vaikkapa pelkästään hyvin tehtyä elokuvaa kuten minä. Katsoja alkaa helposti tuntea sympatiaa kaltoin kohdeltua Alexia kohtaan, vaikka hän onkin rötösukko ja elämänsä pilannut luuseri.

Kellopeliappelsiinin voi katsoa kerta toisensa jälkeen, sillä siitä löytää aina jotakin uutta. Tarinaa on helppo lähestyä eri näkökulmista, esim. ajattelemalla Alexia välillä rikollisena ja välillä uhrina. Myös itse elokuva on huolellinen tuotos, näyttelijät ovat hyviä, ja Kubrickille tutulla tavalla kohtaukset on tehty pienintäkin yksityiskohtaa ajatellen.

Versioinfoa: DVD- ja Blu-Ray julkaisuja on useita (Warner Bros) ja niitä löytyy melkein kaikista kaupoista, missä on elokuvahylly. Kannattaa kuitenkin ostaa Blu-Ray jos mahdollista,  sillä HD-laatu parantaa jo valmiiksi hyvää visuaalista puolta entisestään.

Alexiin kokeillaan monia keinoja väkivallan vieroittamiseksi.

Suurin osa tuntee hänet Mr. Beanin roolista, nuoremmat ehkäpä muistavat Johnny English-elokuvat. Itse näen aina Mustan Kyyn häntä ajatellessani. Vanhimmat katsojat ehkäpä Ei kello yhdeksän uutiset. Kyse on tietysti maailmankuulusta Rowan Atkinsonista, joka saanut monta sukupolvea naurmaan pelkästään vääntämällä naamansa kummaan ilmeeseen.

Olen nähnyt hänet Mustana kyynä, agentti Johnny Englishinä, Mr.Beanina, ja monissa muissa rooleissa. Enkä voi lakata ihastelemasta hänen kykyään tuottaa komediaa mistä ja miten tahansa, olipa se sitten ikäviä sattumuksia kuten elokuvassa Johnny English tai sanallista nerokkuutta tv-sarjassa Musta kyy. Joka kerta hän kuitenkin luo naurun ilmapiirin ympärilleen, minne ikinä hän meneekään.

Tarkastelussa tällä kertaa on kaksi kokoillan elokuvaa: Bean - äärimmäinen katastrofielokuva, sekä Johnny English. Molemmathan poikivat itselleen yhdet jatko-osat, jotka ikävä kyllä olivat edeltäjiään heikompia.

Bean: Äärimmäinen katastrofielokuva (Bean: The Ultimate Disaster Movie)...

...Valmistui vuonna 1997. Sen ohjasi mestarikoomikko Mel Smith. Pääosissa nähdään Atkinsonin lisäksi Peter MacNicol ja John Mills.

Lontoon taidegallerian johtokunnalla on paljon huolia. Pitäisi lähettää kallisarvoinen maalaus Yhdysvaltoihin ja vielä joku asiantuntija mukana. Sitten kun on omassakin galleriassa niin surkea vartija (Atkinson) että pitäisi antaa potkut ja etsiä uusi. No ratkaisuksi keksitäänkin se, että Bean-niminen luuseri saa ylennyksen vartijasta taiteen asiantuntijaksi ja lähteekin Amerikkaan tietämättä mistään mitään. No äärimmäinen katastrofihan siitä tulee, ja se onkin elokuvan idea.

Valmistuessaan elokuva osoittautui jättimenestykseksi. Bean oli tuttu hahmo jo ennestään puolen tunnin televisiojaksoista, ja muutamat jaksojen vitsit päätyivätkin suoraan valkokankaalle. Muutenkin elokuvan huumori on kovin samanlaista, kuin Nolojen tilanteiden mies-sarjassa, jossa Bean myös esiintyy. Elokuva perustuukin samankaltaisille ikäville sattumuksille ja Beanin omintakeiselle tavalle ratkaista kaikki ongelmat. Vitsien taso on hyvä ja kekseliäs, mutta ne sopivat enemmän ehkä pienemmille katsojille, vaikka en voi kieltää nauraneeni aika makeasti joissakin kohdissa.

Bean - Äärimmäinen katastrofielokuva on kaikenikäisille soveltuva elokuva komedia, vaikkakin sen klassinen vahinkohuumori saattaakin kiinnostaa enemmän pikkuväkeä. Katsokaa toki, hyvin tämä ainakin yhden katselukerran kestää.



Johnny English

James Bond-sarjan edelleen jatkuessa ennätyspitkänä, elokuvat ovat olleet aiheita mitä hulluimmille parodioille. Tavallista hilpeämpää Bondia ovat päässeet esittämään mm. David Niven (Casino Royale) ja Mike Myers (Austin Powers-elokuvat). Atkinsonin vuoro tuli vuonna 2003 valmistuneessa Johnny English-elokuvassa, jossa hän esittää Englannin salaisen palvelun agenttia, jolla eivät hommat mene putkeen. Kruununjalokivet varastetaan ja kaikki muut agentit ovat kuolleet. English saa tilaisuutensa näyttää, mihin hänestä on ja hänestä näyttää olevan vaikka mihin.

Johnny English on myös mainiota komediaa, sen huumorikin on paljon kehittyneempä, kuin aiemmin esitellyn, joten se ei vaikuta lapselliselta. Atkinsonin lisäksi elokuvan pääosissa nähdään Natalie Imbruglia, Ben Miller ja jopa John Malkovich.

Ihan katsomisen arvoinen, ei Leslie Nielsenin tasoista komediaa, mutta ei mitään huonoakaan. Atkinson tosin pystyisi itse paljon parempaan, mutta ehkä tässäkin on ajateltu sitä että huumorin on oltava kaikkien ymmärrettävissä.


Atkinsonin vahvuus lienee hänen kykynsä tuottaa monenlaista huumoria. Mies naurattaa kaikenikäisiä, mutta ei tietenkään samoilla jutuilla. Niin sanottu Mustan Kyyn älykäs huumori, sopii varttuneemmille katsojille, jotka tuntevat hieman historiaakin ja joilla yleistieto on hyvin hanskassa. Pikkulapsille taas sopii paljon paremmin Mr.Beanin tarjoama onnettomuushuumori.

Atkinson on loistanut myös monissa sivurooleissa, joista mainittakoon komediat Rakkautta vain (Love Actually) ja Mami hoitaa (Keeping Mum), sekä antanut äänensä piiroselokuvien hahmoille, kuten Zazulle elokuvassa Leijonakuningas. Hän esiintyi myös 2012 Lontoon kesäolympialaisten avajaisissa, jossa hänen kanssaan näyttelivät myös Daniel Craig sekä kuningatar Elisabet II.

Komedian ystävän kannattaa tutustua kuitenkin lähinnä hänen omaan tuotantoonsa, TV-sarjoihin ja vaikkapa live-esityksiin, joita voi katsella esimerkiksi Youtubesta. Alla on mainio esimerkki. Videossa hän esittää yhdessä live-esityksistään poikakoulun rehtoria.

Molemmat Bean- ja Johnny English-elokuvat löytyvät Suomessa julkaistuna sekä DVD:llä että Blu Ray-versiona. Nolojen tilainteiden mies on myös kaikkine jaksoineen julkaistu DVD:lle, joista löytyy myös paljon ekstramateriaalia.

Jos haluaa katsoa Musta Kyy-sarjaa, on siihenkin suomijulkaisu, muttei niin laadukas. Jaksoja ei ole digitaalisesti käsitelty, ja tekstitykset jättävät toivomisen varaa. Osa englanninkielisistä vitseistä on suomennettu kovinkin huonosti. Mutta jos osaat englantia, niin katso pois. Ja TV5 näyttää Mustan Kyyn jaksoja silloin tällöin, paremmilla suomennoksilla.

Full Metal Jacket

Stanley Kubrick on tuskin koskaan tehnyt huonoa elokuvaa, ainakaan itse en muista sellaista katsoneeni. Vaikka pidänkin Kellopeliappelsiinia hänen onnistuneimpana elokuvanaan, oma suosikkini on Full Metal Jacket. Se on samaan aikaan sekä hauska, että järkyttävä.

Full Metal Jacket on vuonna 1987 valmistunut elokuva, joka kertoo merijalkaväen sotilaista. Se on hienosti jaettu kahteen osan. Näin ollen se kertoo kaksi tarinaa, molempien päähenkilönä on Matthew Modinen esittämä Joker. Hänen lisäkseen, elokuvan päärooleissa nähdään muina sotamiehinä Adam Baldwin, Vincent D'Onofrio ja Arliss Howard sekä kovana merijalkaväen kouluttajana ihan oikea sotaveteraani ja ihan oikea kouluttaja, Lee Ermey.

Elokuvan ensimmäinen osa, alokasleiri, seuraa nuorukaisia alkaen heidän ensimmäisestä hiustenleikkuustaan Yhdysvaltain merijalkaväessä. Alokkaiden kouluttaja on kova kersantti (suomalaisissa arvoissa vääpeli) Hartman, joka kohtelee miehiä kuin hevosenpaskaa. Leirillä koetaan vastoinkäymisiä, mutta miehistä kasvaa ihan kunnon solttuja.

Toinen osa sijoittuukin sitten Vietnamiin ja vuoteen 1968, kun vihollisen suurhyökkäys on käynnissä. Rintamareportteriksi joutunut Joker, lähtee seuraamaan, kun merijalkaväki valloittaa Huen kaupungin, ja tapaa paikan päällä vanhan alokastoverin. Hän myös huomaa, kuinka etulinjan miehet ovat kusipäisiä kovanaamoja, eivätkä piittää ihmishengistä. Ihonväristä tuntuvat tosin välittävän kovinkin paljon. Välillä taistellaan ja välillä hihitellään, lopuksi mennään kotiin, pl. ne kaikki jotka kuolivat.

Kubrick kuvaa kylmällä otteella, sotilaita, ja heidän omaa maailmaansa, tässä tapauksessa Yhdysvaltain merijalkaväen maailmaa. Sotilailla on oma kulttuuri, omat elintavat, ja omat mieltymyksensä. Full Metal Jacket osoittaa nämä asiat neutraalissa, ja ehkä hieman hilpeässäkin valossa. Nuorukaiset tappavat ja kuolevat, mutta jaksavat haukkua kaveria neekeriksi ja puhua käteenvedosta koko ajan. Elokuva pureutuukin mielestäni enemmän sotilaisiin, kuin itse sotaan, mikä lienee ollut sen alkuperäinen tarkoitus.

Full Metal Jacket ei ole myöskään järkyttävä (tosin vähän saattaa jänskättää välillä) sillä jokaiseen väliin on tungettu humoristisia vivahteita, jolloin joukkohaudalla vierailustakin tulee paljon hauskempi kokemus. Elokuva ei myöskään ole tylsä, vaan on kovin menevä. Monet kaverinikin pitävät tästä. Erikoistehosteet eivät ole mitään megajytkyjä, mutta kuitenkin ihan oikein tehtyjä ja hyvän näköisiä. Ne jopa saavat (yhdessä taidokkaan kamerankäytön kanssa) tulitaistelukohtaukset tuntumaan melko aidoilta. Taistelun pohjimmainen tarkoitus kun ei ole olla mahdollisimman näyttävä.

Kohtalaisen hyvällä tahdilla etenevä Full Metal Jacket on erittäin hyvä elokuva. Siinä on kaikki sotaelokuvan ainekset, eikä mitään turhaa. Mukana matkassa on myös tarpeeksi huumoria, jotta elokuva säilyisi elokuvana, eikä alkaisi tulla liian paha mieli. Katsokaa ihmeessä, tästä on monta suomijulkaisua, DVD:lle ja Blu Ray:lle. Löytyykin melkein joka paikasta.

Merijalkaväen mies (Jarhead)

Jake Gyllenhaal ja Jamie Foxx tähdittävät Sam Mendesin ohjaamaa elokuvaa Merijalkaväen mies. Se valmistui vuonna 2005 ja perustuu Anthony Swofford-nimisen veteraanin muistelmiin. Swofford palveli Yhdysvaltain merijalkaväessä ja osallistui Persianlahden sotaan 1990-1991. Hän kirjoitti myöhemmin kokemuksistaan kirjan, jonka nimeä tämä elokuvakin kantaa.

Eletään vuotta 1989. Gyllenhaalin esittämä Swofford on nuori ja tyhmä poika, joka liittyy Yhdysvaltain merijalkaväkeen. Hän oppii firman tavoille ja rakastuu omaan tehtäväänsä tiedustelutarkka-ampujana. Hän saa merijalkaväessä myös ystäviä, kuten Troyn, jota esittää Peter Sarsgaard, sekä lopuksi oman esimiehensä ylikersantti Sykesin (Foxx).

Lähi-Idässä kuohuu ja Saddam Husseinin johtama Irak hyökkää Kuwaitin pieneen valtioon. Yhdysvallat alkaa lähettää alueelle joukkoja Husseinin poisajamiseksi ja Swoff kumppaneineen on mukana. Hän saa huomata, että sota ei ole niin hauskaa, miltä se saattaa televisiossa näyttää, vaan oikeastaan pelottavaa, ja aika ajoin jopa puuduttavaa.

Toisin kuin aihe ja ehkä nimikin ymmärtää, kyseessä ei todellakaan ole mikään patrioottinen eepos siitä, miten USA voitti Irakin 1991. Tässä elokuvassa ei ylistetä ketään ja keskitytään seuraamaan rivimiehen arkea etulinjassa, ja välillä vähän taaempana. Sota-aiheestaan huolimatta Merijalkaväen mies ei tarjoa kovinkaan paljon ammuskelua ja miehekästä toimintaa, joten ei kannata katsoa, jos sellaista etsitte.

Elokuva on kuitenkin menevä. Se tarjoaa jokseenkiin realistisen näkemyksen, siitä, miltä keskivertojannusta saattoi tuntua hänen jouduttuaan keskelle aavikkoa hiekkaneekereiden touhuja valvomaan. Sitäpaitsi Gyllenhaal ja Jamie Foxx ovat loistavia näyttelijöitä, minkä huomaakin jo elokuvan alkupuolella.

Ihan toimivasta sotaelokuvasta tämä menee hyvin. Se edustaakin kriittisempien sotaelokuvien valikoimaa, mikä on kasvanut jo hyvän aikaa. Itselläni on elokuvasta Universalin DVD-julkaisu, joka lieneekin kaikkein yleisin. Merijalkaväen mies on saatavissa myös Blu Ray-versiona. Kannattaa katsoa, jos tavalliset ramboilut kyllästyttävät.

Big Lebowski (The Big Lebowski)


Veljekset Joel ja Ethan Coen tunnetaan nerokkaista komedioistaan, jotka on koristeltu mustalla huumorilla. Yksi heidän uransa varmasti hienoimpia elokuvia on Big Lebowski, joka valmistui vuonna 1998. Elokuvan pääosissa nähdään Jeff Bridges, John Goodman ja Steve Buscemi. Muissa rooleissa loistavat mm. Julianne Moore, Peter Stormare sekä David Huddleston.

Los Angelesissa on sattumalta kaksi Jeffrey Lebowski nimistä miestä. Toinen heistä on miljonääri. Kun hän joutuu kiristyksen kohteeksi, kiristäjät erehtyvätkin henkilöstä ja murtautuvat väärän Lebowskin kotiin. Hän onkin sitten melko kaukana miljonääristä, eli työtön pilvenpolttelija. Kiristäjät kusevat hänen matolleen ja tästä tuohtuneena ''Dude'' lähtee vaatimaan miljonääri-Lebowskilta korvauksia. Sitä seuraa seikkailuiden ja sattumusten sarja, johon mahtuu lisää vääriä henkilöllisyyksiä, lunnaita, saksalaisia pornotähtiä sekä outo taitelijia.''Dude'' ei lähde seikkailuun yksin, vaan hänellä on mukanaan ärtyisä Vietnam-veteraani Walter sekä Steve Buscemin esittämä Donny, joka ei oikein tahdo saada ääntään kuuluviin.

Big Lebowski on mainio elokuva. Bridges ja Goodman luovat (Buscemin avustuksella) mainion tiimin. Hauskoja kohtauksia tulee tasaisin väliajoin ja välillä pääsee naurukin irti. Dude, Walter ja Donny kokoontuvat aika ajoin keilausradalla ja purkavat elokuvan muuten niin vaikeaa juonta. Tämä helpottaa elokuvan seuraamista, mutta myös lisää hauskoja tilanteita. Jotkut vitseistäkin saattavat tosin olla hieman vaikeasti ymmärrettävissä.

Hyvää elokuvaa ei voi kuin kehua. Big Lebowski on tarkoitettu kuitenkin katsojille, joille juonen monimutkaisuus ei tuota päänvaivaa, ja jotka ymmärtävät muitakin huumorin tasoja kun paskan ja kyrvän.

Katsokaa! Saatavissa on monia suomenkielisiä julkaisuja, joista paras lienee Universalin 100-vuotisjuhlan erikoisjulkaisu DVD:llä ja Blu Ray:nä. Sen löytää verkkokaupoista ja ihan supermarketeistakin.

Elokuva on saanut myös oman meemin: ''Am I the only one around here-meme''